lauantai 1. toukokuuta 2010

Kauriita pihapiirissä

Vaikka nyt on Vappu ja maa alkaa olla suurimmalta osaltaan sulaa mutta märkää.Otin talvella kuvia kun kauriit kävi ruokailemassa lintulaudan alla.Tämä on meillä melkeinpä jokapäiväistä,tässäkin laumassa oli neljä naarasta ja yksi pukki.Eivät aristele vaikka koira saattaa pitää tarhassa meteliä niiden ilmestyttyä pihaan.Tätä on jatkunut meidän pihassa vuodesta 1994 vuoden vaihteesta asti.Kun eivät saa enää kaivettua pellosta lumen alta ruokaa niin tulevat pihaan kun tietävät että niille on ladon nurkalle laitettu rehua,omenoita ja porkkanoita syövät myös.Hain tänä aamuna sanomalehdet valtatien varresta ja takaisin tullessa huomasin että pellolla oli kaksi laumaa kauriita toisessa 4 ja toisessa 5 eläintä..
 Nämä kauriit on kuvattu olohuoneen ikkunasta..Rehupaaleihin on aukastu reikiä aivan sitä varten että kauriiden ei tarvii itse repiä paaleja rikki ,siinä on se vaara että saavat muovia suolistoonsa ja se ei ole millekkään eläimelle hyväksi.Hirviä ei ole vielä tullut tuohon hallin taakse syömään niillä on luultavasti vasat niin pieniä etteivät tuo niitä pellolle näkyville.Kunhan tässä päästään toukokuuta pitemmälle niin hirvetkin ilmestyvät tuohon konehallin taakse aterioimaan.Meillä saattaa olla yhtä aikaa hirvet ja kauriit tässä pihapiirissä syömässä ja vaikka ollaan läpikulkutien varressa eivät ne välitä ohi kulkevista autoista mitään.Tie kulkee noin kymmenen metrin päässä pirtin nurkasta..Keittiön ikkunasta voi seurata hirvien ruokailua konehallin takana ja pirtin ikkunasta kauriita.
Muutama vuosi sitten kauriita oli 11-13 eläimen lauma ladon nurkalla syömässä tuossa pihassa ja ei mennyt kauan kun Ilves ilmestyi maisemiin ja hävitti lauman niin ettei jäänyt kuin kolme arkaa kaurista.Ilves kun tappaa kauriin niin se ei syö siitä kuin kilon puolitoista ja siirtyy vähän ajan päästä seuraavaan,kolmesta neljään kaurista löytyi aina samasta paikasta revittynä. Näin korvessa minä täällä elelen sympioosissa metsän eläinten kanssa eikä taatusti käy aika pitkäksi niitä seuratessa.

6 kommenttia:

  1. Kyllä ne ovat sitten kauniita katsoa. Meilläkin oli täällä kauriita aivan tuossa viereisessä kuusitaimikossa, vaan ei ne kesyjä olleet, saati että syömään pihaan olisivat tulleet. Täältäkin on ilvekset pienentäneet kauriskannan aika vähiin. On ollut kuulema nyt kevättalvella ilves poikasensa kanssa kaurismetsällä ja niitä raatoja on löytynyt milloin mistäkin. Itse en ole nähnyt, vaan tästä läheltä olevat metsämiehet ovat kertoneet.

    VastaaPoista
  2. OIjoi, kun kauriit ovat kauniita! Varmasti on mukavaa seurata metsän eläimiä siellä "omassa rauhassa ja Herran kukkarossa". Ja se hiljaisuus on mahtavaa ja sitten taas muuttolintujen viserryskonserttia ei voita paraskaan ihmisen konsertti. Mukavaa vapunpäivän jatkoa!

    VastaaPoista
  3. Kyllä ne ovat kauniita eläimiä.
    Ja niitä on varmasti mukava seurata noinkin läheltä.Mukavaa vapunpäivän iltaa!

    VastaaPoista
  4. Kiitän vierailusta ja kommenteista Mintun Nurkka,Helena ja vesimiesneuloo.Se on siitä hyvä etteivät ne ole jatkuvasti pihassa sillä en ennättäisi muuta tehdäkkään.

    VastaaPoista
  5. Onpa teillä melkoinen lauma kauriita! Viime talvena meillä ei juuri kauriita näkynyt mutta edellisenä talvena ne kävivät päivittäin ruokailemassa.

    VastaaPoista
  6. Kiitos vierailusta Huopatossunen.Meillä kauriit pyörii tässä pihan lähistöllä ympäri vuoden ja kulkevat pihan läpi siirtyessään toiselle puolelle tietä.

    VastaaPoista