Tyttären perhe askarteli meille hääpäivälahjan. |
Sopivasti kymmenen henkiä mahtu pöyän ympärille syömään tönimätä toisiaan eikä tarvinnu toistesa lautasellta syyä. |
Sateiden jälkeen päästiin taas jatkamaan piha töitä ja kesken eräistäkin vielä on. |
Minun yrttiruukkuni on hieman sekaisin kovasta tuulesta mutta tuoksu on ihana. |
Sitte se iso kivikin on saanut ympärilleen jo jotain vihreää.Keltapäivänliljaa,Särkynyttäsydäntä ja Kesäpikkusydäntä alkajaisiksi. |
Toiselle puolelle hieman varjoisempaan siirsin Sinikuunliljoja ja Varjoliljoja.Paljon on vielä siirrettäviä mutta antaahan niiden ensin nousta sen verran että tietää mitä ne on. |
Sateella ei voinut oikein pihalla olla joten minunkin täytyi lähtä katselemaan löytyykö meidän puotista Minikeriä ja kas kummaa olivat juuri purkamassa kuormaa ja yksi pakkaus lähti mukaan. |
Sitte viime kesäisiä lankoja tuhlatessa tein Cotton Luxus langasta tämän myssyn. |
Perjantai-iltana kuistilla käydessäni piti hakea kamera kun läntinen taivas oli kuin tulessa auringon laskiessa. |
Tällä paikalla oli aika pitkästi Pihlaja-Angervo aitaa mutta ei ole enää kun laitettiin juuresta poikki koko komeus tai ei ihan komeaksikaan voi sanoa kun oli niin paljon kuivaneita oksia. |
Laitoin kaikki silppurin läpi ja melkein kaksi päivää siinä vierähti kun kaikki mahdolliset oksat pihasta kerättiin ja kaikki silppuriin. |
Tätä on mukava laittaa sitten kukkapenkkeihin katteeksi rikkaruohoille esteeksi ja kosteutta pitämään. |
Jääkiekon ansioksi täytyy laittaa että sain nämä Pääsiäisen aikoihin aloitetut sukat valmiiksi.Näitä oli kiva neuloa hieman erinlaista sukkaa.Nalle kukkaketo Ruusua ja mukavan tuntoista . |
Heti perään piti aloittaa uudet. |
Tänä vuonna ostetut Mandariiniruusut kohta täydessä kukassa. |
Tällä paikalla oli vielä vuosi takaperin Lubiinit valloillaan. |
Nyt tätä pitäis alkaa työstämään senverran että siihen saataisiin suihku paikoilleen. |
Sain muutama vuosi sitten äitienpäivä sekä syntymäpäivä lahjaksi tämän patsaan isännältä.Se on ollut käytössäkin isommassa altaassa mutta ei oikein ollut hyvä kun allas oli liian iso tälle. |
Vesi kiertää hyvin eikä tuulikaan jaksa syytää sitä kovin kauas. |
Ostin Rautiasta ihanan Mandariini runkoruusun ja ette voi uskoa mikä ihana tuoksu oli autossa kun tulin kotiin sen kanssa. |
Tämä viimevuotinen runkoruusu selvisi talvesta ja aukoo nyt ensimmäisiä nuppujaan. |
Tämäkin perhe viettää äitienpäivää tyytyväisenä masu täynnä emon maitoa. |