 |
Eilen myrskysi ja lunta tuli vaakasuoraan olohuoneen ikkunaan etteipä siitä ulos nähnyt kun märkä lumi jäätyi kiinni. |
 |
Muuta vahinkoa ei myrsky täällä meillä saanut kuin hirveesti oksia pitkin pihaa ja minun ulkokuuseni kallisti hieman
vinoon. |
 |
Näitä oksia oli joka paikka täynnä. |
 |
Joululahjaksi neulotut tonttusukatkin sain valmiiksi ja pakettiin,saajakin taisi olla tyytyväinen. |
Joulu tuli ja meni tuulen ja räntäsateen kera,vasta ensimmäisenä arkena tuli lunta ihan kunnolla.Olimme Jouluaaton ja osan joulupäivää kyläilemässä tyttären perheessä Haukiputaalla.Sieltä lähtiessä tuli lunta,räntää ja vettä vuorotellen moottoritie oli sohjuinen ja märkä liikenne kuitenkin oli sujuvaa eikä turhia ohituksia.Oulusta lähtiessä tie oli sula ja suolainen rapalensi edellä ajavista autoista tuulilasia sai pestä jatkuvasti,sohjoa oli luultavasti jo aurattu vähemmäksi koska tien reunatkin olivat aikalailla sulat ja helppo ajella.Kymmenkunta kilometriä Utajärveltä tie muuttui yhtä äkkiä talviseksi ja raiteiseksi koska ei oltu aurattu eikä myöskään suolattu,raiteet eivät kuitenkaan olleet pahat.Ampulansseja tulikin vastaan muutama valot vilkkuen mutta luultavasti aivan muusta syystä kuin kolarien tai ulosajojen.
Hannu-myrsky ei katkonut meillä sähköjä kuin pari ketaa muutaman minuutin ajan vaikka Oulujärven ympäristössä myrsky riehuikin kaadellen puita tielle ja sähkö linjoihin.Tänä aamuna olikin sitten kirkasta ja hieman pakkastakin.
Toivottelen lukioilleni mukavaa loppuvuotta ja parempaa Uutta Vuotta.