sunnuntai 23. joulukuuta 2012
maanantai 17. joulukuuta 2012
Jouluun valmistautumista
Kaiken joulu valmisteluiden keskellä täytyi myös välillä haukata raitista ilmaa ja lenkillä käydessä metsän rajassa tämä näky,oli kuin olisi ollut taivaanranta liekeissä. |
Sisällä laitoin hieman joulutunnelmaa valoilla,muovinen "jäälyhty". |
Myös tonttu-muorit pääsivät kaapin kätköistä. |
Viime lauantaina oli sitten ne joulu myyjäiset ja minäkin vein töitäni myyntiin mutta ei siitä mitään raha apajaa tullut kun kaikki kehuivat että joululahjat on jo ostettu.Jotain sain kuitenkin jopa myytyäkin.Useampi meistä oli kyllä sitä mieltä että myyjäiset olivat taas liian myöhään mutta leivonnaisten takia ne pitää olla kuulemma tässä aivan joulun alla.Minä en tuota tajunnut sillä minä olen leiponut kaikki jo marraskuulla pakkaseen.
Joudun ehkä vaihtamaan blogia sillä tämä blogi ei huoli minun uutta sähköposti osoitetta ja tämä on voimassa tammikuun puolelle.Minulla on migrobitin osoite ja kuopus lakkautti sen migrobit lehden joka sitten päättyy tammikuulla ja samalla katkeaa minun sähköpostini.Täytyy vielä yrittää saanko tätä blogia pelaamaan sillä uudella osoitteella.
Toivottelempa kaikille mukavaa ja touhukasta joulun odotusta.Hyvää joulua ja Onnea vuodelle 2013.
maanantai 3. joulukuuta 2012
Marraskuun lomasta
Yritimpä laittaa tänne joitakin kuvia mutta tämä peijakas ilmoitti minulle että "hups,tallennus tila on täysi".Jotenka empä nyt sitten laita tänne kuvia saatte käyttää omaa mielikuvitusta tällä kertaa.
Loma vierähti osittain kaato sateessa ja pilvisessä ilmassa sillä aurinkoa nähtiin vain yhtenä päivänä sen viikon aikana.Kaatoa se tahtoi olla muutenkin sillä vesi oli liukastanut parkkipaikat ja roskapussia viedessäni lähti jalat alta ja nurinhan sitä kellahti kun ei kerinnyt mistään saada kiinni.Luita ei onneksi mennyt poikki kun on sen verran nuita luontaisia pehmikkeitä mutta oikeaan lonkkaan tuli niin mahtava mustelma(isompi kuin miehen kämmen) ja olihan se tietenkin hieman kipeäkin,oli mustelmia tietysti myös käsivarressa sen verran etten viitsinyt lähteä kylpylään niitä näyttämään kun olisivat vielä luulleen minua pahoin pidellyn.Märkää kun oli niin sen keikuksen jälkeen piti kaikki vaatteet vaihtaa kuiviin ennenkuin kehtasi lähteä joululahja ostoksille.Nuista kaadoista puheen ollen täytyi pari kertaa käydä keilaamassa ja sielläkin tuli kaatoja muutama keiloille nimittäin.
Lunta saatiin viikon loppuna sen verran että kehtaa sitä lumeksi sanoa enemmällekkin olisi tarvetta ollut.
Käsityö rintamalla on ollut suhteellisen hiljaista,vain muutamat pitsineule sukat on tullut tehtyä kun olen koettanut hävittää jo aikaisemmin ostettuja lankoja.Joulukuun puolessa välissä on täällä joulumyyjäiset ja ajattelin viedä sinne kaikki valmiit työni myyntiin ja sen jälkeen neulon vain kun tarvis vaatii.
Lomalta tullessa olin sen verran virkeä että viimeviikolla sain kaikki joululeivonnaiset tehtyä ja ainoastaan sitä joulupullaa täytyy leipoa lisää lähempänä joulua,joulu sinappi on vielä tekemätä mutta senkin teen hieman lähempänä joulua etteivät kerkiä syödä sitä ja jääpi jouluksikin jotain.
Mukavaa ja työntäyteistä joulun odotusta itse kullekkin säädylle.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)