torstai 23. kesäkuuta 2011

Lomalta paluu

Keilaamallahan se loma aloitettiin ja sattumalta tuurillani voitin isönnän ensimmäisellä kierroksella,toinen tasapelillä ja kolmannen isäntä voitti tuplasti.Kaatojakin muutama saatiin.
Sunnuntaina iltapäivällä sitten suunnistimme Sirkus Finlandiaa katsomaan kun sattui sopivasti vieraileen loma paikkakunnalla.Huimia temppuja tekivät että vallan kauhistutti että putoavat.
Tämä hyrrävärkki oli jo pelottava katsottunakin ja siellä ne pojat vain käyskenteli välillä eivätkä pitäneet mistään kiinni.
Tiistaina kävimme katsomassa kun vanhemman pojan poika oli pelaamassa pesäpalloa aivan kotinsa viereisellä kentällä Sotkamon Jymyn väreissä. 
Näin harmajaa ja sumuisen sateista oli maanantaina.Tuolla vasta rannalla pitäisi olla hyppyrimäki mutta eipä näkynyt nyt kun sade peitti harmauteensa.
En ole melkein viikkoon käynyt kommentoimassa enkä muutenkaan blogissani mutta nyt kun tulin tänne niin jostain kummansyystä täällä oli kirjautuminen päällä.En nimittäin ole koko lomani aikana muistaakseni kirjautunut blogiin koska Katinkullan tietokoneilla ei pääse mihinkään vaikka luulisi että olisi varaa hieman parempiin koneisiin niin ei niillä voi etes pankki asioitaan hoitaa jos tarvis vaatisi,kieroilemalla pääsi naamakirjaan eikä kaikistellen antanut jättää kommenttia.
 Minäkin olen sen verran saanut tätä muutettua että nyt pitäisi pystyä kommentoimaan anonyyminä kun muistaa vain laittaa nimensä perään.
 Mukavaa Juhannusta kaikille ja toivottavasti ei koko juhannusta sada vettä.

torstai 16. kesäkuuta 2011

Jo loma tunnelmissa

Lumipalloheisi kukoistaa suhteellisen hyvin vaikka viime talvi olikin kovanlainen mutta tämä ei siitä enää säikähtänyt niinkuin edellisestä talvesta jolloin paleltui eikä antanut näytteeksi kukkia.Nyt on aivan täynnä lumipalloja.
Suihkualtaan ympärilläkin jo kukkii jotain,Akileijat avaavat kohta nuppunsa mutta toivottavasti eivät juuri silloin kun olemme pois kotoa.
Iso kivikin on jo kierretty kukilla mutta eivät vielä kuki muut kuin Särkynytsydän(Luutnantinsydän) ja kesäpikkusydämmet.Keltapäivänliljat ja varjoliljat on nupulla niinkuin paljon muitakin.
Särkynytsydän on niitä kauneimpia kukkia mitä tiedän,minulla on ollut joskus myöskin valkoinen mutta se katosi kun en tietenkään osannut sitä oikein hoitaa.Totuus on kuitenkin se että sattui olemaan erittäin sateinen kesä ja se ei tykännyt ja märkäni suoraan sanottuna eikä enää seuraavana kesänä noussut ollenkaan.
Luonto kaipaisi vettä mutta sitä ei olla saatu lähes kahteen viikkoon.Ukkosia en kaipaa mutta vettä kyllä.Ilmatkin viilentyivät hieman sopivimmiksi sillä en tykkää oikein nuista helteistä.Tänä kesänä en tosin ole palanut vesirakoille vaikka olen paljon ulkona ollutkin olen vain jonkun verran ruskettunut.
 Perjantaina pitäisi lähteä pienelle lomalle ja palata taas juhannukseksi kotiin,viikoksi oli tarkoitus lähteä mutta en ole varma olemmeko niin kauan kun kotonakin olisi vielä tekemistä pihalla.Lukemista ja käsitöitä täytyy varata mukaan sillä uida ja keilata ei jaksa joka päivä shoppailusta puhumattakaan.
Toivottelempa kaikille vierailijoille mukavaa ja aurinkoista Juhannusta,niin ja sopivasti sadetta ettette vallan korpuiksi kärvenny.

torstai 2. kesäkuuta 2011

Paras kaveri

Minun paras kaverini on tälläviikolla ollut tämä voikukkien poistaja ja kottikärryt.
Ei trvinnut kauan työköillä kun kottikärryt oli täynnä voikukkia ja muita inhottavia rikkaruohoja,tämä oli vasta ensimmäinen kuorma.
Mistä ei saanut voikukkia juurineen otettiin sitten avuksi merisuola ja suolaputki.
Muutaman päivän päästä tässä olisi ollut kaunis keltainen kukkamatto mutta päätin toisin.Meillä kun on pihaa muokattu monta vuotta niin rikkaruohot on vallanneet sen ja nyt sitten aloitin perusteellisen hävityksen.Sitä en tiedä kerkiänkö elämäni aikana niitä hävittämään kokonaan mutta tarkoitus olisi että ainakin vähemmäksi.
Eilinen aamu alkoi kauniilla auringonpaisteella ja ilma oli aikalailla tunkkaisen ja hiostavan tuntuinen,lämpötila nousi jo lähemmäs kolmea kymmentä mutta ei kestänyt järin kauan kun ukkonen aloitti murinansa ja sitä kestikin sitten ilta myöhälle asti kun vähän väliä nousi uusi pilvi ei tosin aivan päälle mutta melkoista myräkkätä piti.Rakeita satoi jonkun aikaa ja suurimmat olivat yli puolitoista senttiä halkaisialtaan ei kuitenkaan saatu maata aivan valkoiseksi.Vettä tuli ensimmäisen kuuron aikana noin 12 milliä ja iltapäivällä sitten lisää.
Jospa se kesä tästä lähtisi etenemään ja voikukkien repiminen jatkuu hamaan tulevaisuuteen asti sillä pihaa on sen verran laajasti että kesä taitaa mennä niissä puuhissa.
                                                      Leppoisaa Helatorstaita vierailijoille.