keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Kuutamo keikka

Eilen illalla oli mahottoman kirkas kuutamo..Vaikka tässä näkyykin vain pimeyttä..
Viime yönä johonkin aikaan olivat emot hoksanneet lähteä kuutamo keikalle ja kierrelleet pitkin pihaa ja niin hiljaa ettei koira etes kuullut ulkoa ylimääräisiä ääniä.Tämmösiä jälkiä oli pitkin pihaa kun kameran kanssa lähdin lenkille.
Aamulla söin aamupuuroni kaikessa rauhassa enkä tiennyt mitään että elukat olivat särkeneet aitansa.Sitten kun menin olohuoneen ikkunasta katsomaan minkälainen ilma on huomasin epämääräistä liikettä ulkotarhan ja ladon edustalla..Kuinka ollakkaan ainakin viisi emoa oli ulkopuolella aidasta.Ovat kuitenkin sen verran kesyjä että ei tarvinnut kuin veräjä aukasta niin menivät takaisin aitaukseen liekkö tullut nälkä karku reissulla..Oli siinä suhteessa ihan hyvä kun oltiin kotosalla vaikka lomittaja onkin nyt muutaman päivän töissä,olisi se varmasti ollut ihmeissään töihin tullessa 9 jälkeen kun emot olisivat olleet portilla vastassa.
Tämän näköistä oli aamupäivällä ulkoillessani.
Tänä aamuna aloitin taas sen riivatunmoisen antibiootti kuurin kun tämä lemmikkini Heligobakteeri aktivoitui taas kolmenvuoden tauon jälkeen.Ei se ensimmäisestä kuurista silloin mennyt kuin horrokseen ja nyt sitten ilmoitteli heräämisestään.Kuuri on aika rasittava kun 7 pilleriä päivässä viikon ajan ja siihen lisäksi vielä maitohappobakteeria..Nyt en vain päästänyt sitä niin pahaksi kuin ensimmäisellä kerralla.Sitä näkyy oppivan iän myötä..

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Sinistä hämärää

Lauantaina klo15-16 välillä kuu oli nousemassa ja maisema ihanan sininen pakkasta noin -10 astetta.
Tuntia myöhemmin voi jo sanoa että on pimeää.
Elämäni toinen Revontulihuivi tämä on Tico ticoa ja kolmosen puikoilla.
Hieman isompi olisi saanut olla,vähän toista kerää meni lankaa.Kokoa tällä on 52x123 cm...Puikoilla on jo uusi revontuli Puro Revontuli langasta 6 puikoilla  jonkin verran helpompi neuloa paksummilla puikoilla mutta painavampi ja sen takia valmistuu varmaankin käden takia hitaammin.

torstai 18. marraskuuta 2010

Ei mikkää viherpeukalo

En ole koskaan ollut mikään viherpeukalo mutta sain kuin sainkin tämän soihtuköynnöksen kukkimaan.Sain tämän viime keväänä meidän kukkakauppiaalta ilmaiseksi kun oli niin kuihtuneen näköinen eikä siinä ollut kuin puolikymmentä harokasta.
Laitoin amppeliin ja annoin vähän vettä ja kesällä sitten jonkun kerran lannoitetta.Sitten parikuukautta sitten huomasin että siihen alkoi ilmestyä melkeimpä jokaisees lehti hankaan oudon näköisiämypyköitä ja niitä seuratessa sitten alkoi putkahdella näin mitättömän näköisiä kukkia,eipä niitä paljon erota mutta kukkia kuitenkin.
Minä olen ollut kilttinä kun posti toi minulle pienen paketin ja siinä oli tälläinen heijastin joka tuli tarpeeseen sillä olen hukannut johonkin piiloon kaikki viime talviset heijastimet enkä uskaltanut lähteä hämärällä tienpäälle ennen kuin käyn heijastin ostoksilla.Kuinka ollakkaan kun sain tämän oli pakko lähteä ylimääräiselle lenkille....Kiitoksia heijastimesta. 
Posti toi samassa paketissa tämän sinisen tähden ja tuntuu ylentävältä että joku on minua muistanut tämän tähden nähdessään ja ostanut sen ihan vain minun takiani...Kiitos 

maanantai 15. marraskuuta 2010

Kameran tyhjennystä

Vanamoita kannun kyljessä.Löysin vähän nuhjaantuneita siirtokuva ja kokeilin miten vanamot käyttäytyy kannun kyljessä,poltto onnistui kohtalaisesti hieman kuvassa kiiltää kun pohjana on helmiäis lysteri.
Näkyisikkö tässä hieman paremmin.
Näissäkin on käytetty vanhoja siirtokuvia,ovat kuullemma suola astioita mutta minä ajattelin näitä tehdessäni laittaa näihin omatekoista konjakki sinappia jouluna.
Jouluvaloja on täytynyt laittaa jo kun on ulkona niin pimeää ja luntakin näkyy satavan.
Isänpäiväksi koristeltuja kynttilöitä poro aiheisella servetillä.
Gerpeerat näyttivät ihan hyvältä tässä maljakossa.Hieman valokajastaa salamavalon takia mutta on ehkä hieman parempi kuva kuin tuolla aikaisemmassa postauksessa.Tämä on tehty pesutekniikalla yhdessä poltossa.

Tätä kuvatessa kameraan ilmestyi teksti "älykäs kuvaus kulma"sen takia piti laittaa kun minäkin olen sitten saanut jotain älykästä aikaiseksi.Sen olen kyllä huomannut että kamera ilmoittaa vasta valosta mutta että jotain älykkyydestä niin se oli jo uutta.

Näitä en ole itse tehnyt vaan sisareni "mintun nurkasta".Ovat kyllä melkolailla näköisiäni.
Tulipa nyt aikamoinen kuvapläjäys sekalaisia.Isänpäivät juhlittiin hirvipeijaisissa sillä meidän kylän hirviporukka on perinteisesti jo 29 vuotta pitänyt peijaisensa isänpäivänä niin ei ole äitien tarvinnut vaivautua ruuanlaittoon.Kakkukahvit on sitten laitettu kotona ja sillälailla juhlistettu loppu päivää.
Sunnuntai aamuna oli pakkasta -14 astetta ja sumuinen pilvinen päivä mutta lunta on ihan jo mukavasti jospa se ei sulaisikkaan pois vaan tulisi oikea talvi.

tiistai 9. marraskuuta 2010

Pupu piilossa

Tänä aamuna lähti ensimmäiset 13 vasikkaa jatkokasvatukseen ja miesväki lähti karsinoita tyhjentään seuraavaa lähtijä satsia varten.Olivat ihmetelleet kun koiranhaukku ja laukauksia oli kuulunut kaikki emot olivat olleet hieman vauhkona.Ihmekkös tuo kun jänis ja koira pinko jalottelutarhassa olivat karanneet kumpikin naapurin vanhalta isännältä.Kuinka ollakkaan jänis tuli turvaan tyhjään karsinan nurkkaan ja luuli olevansa piilossa,olisi vaikka syliin pystynyt ottamaan oli sen verran sokissa ettei liikkunut mihinkään.Koira kuitenkin löysi ja sitten taas mentiin jänis edellä ja koira perässä kuinka ollakkaan jänus eksytti koiran jäliltään ja selvisi rytäkästä hengissä.

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Ihanaa vihdoinkin lunta

Tänä aamuna maa oli valkoinen ja vain kissan jäljet rikkoo lumen pintaa.
Päivälenkille lähtiessä täytyi ensin kuvata tintit.(sattui siis kamera taskuun)
Koivun oksalla muutama tintti.
Talipallotkin näkyy kelpaavan.
Kävely lenkkini meni jalottelutarhan ohi.
Ihanan paljon lunta ilmassa.

Lenkkini meni puron yli.

Pelto aukolla ei näkynyt muuta kuin lunta ja muutama rehupaali.
Takasinpäin tullessa pongasin pellon reunassa muutaman metsäkauriin.
Kolme kaurista syömässä pellolla.
Sainpahan eilen ensimmäiset jouluvalot ikkunaan.
Eilen laitoin myös kuistille vähän valoja ja kynttilöitä.
Vielä yksi lumikuva,kuvasta ei saa selvää mutta lunta tuli todella sakeasti.Toivottavasti ei ainakaan kaikki sula pois.

lauantai 6. marraskuuta 2010

Sain haasten

Kiitos vesimiesneuloo ja tässä olisi minun vastaukseni:

1.Mitä vastasit kysymykseen pienenä,mikä sinusta tulee isona?
   Tarjoilija tai kodinhoitaja.

2.Mitkä olivat sarjakuvien/piirrettyjen lemppareita?
   aivanpienenä Kieku ja Kaiku,  isompana Fantom.

3.Lempileikkejäsi?
  Nuket,kotileikit johon tietysti kuului ne käpylehmät,hevoset ja lampaat.

4.Parhaat synttärit ja miksi?
   Täytin muistaakseni 10v kun kuumeen takia olin pois koulusta enkä aikonut synttäreitä pitää niin koulukavereita tuli niitä juhlimaan  lahjoin ja nyyttikestein.Oli Äiti täytekakun leiponut mutta koulukaverit toi muuta hyvää.

5.Mistä urheilusta pidit/harrastit?
  Koulussa pesäpallo ja Nelimaali.Kesä aikana yleensä hypättiin pituutta ja korkeutta naapurin poikien ja sisarusteni kanssa.

6.Ensimmäinen musiikki-idolisi?
  Helena Siltala,Laila Kinnunen,Annikki Tähti,Tamara Lund ja tietysti Elvis muita mies laulajia Taisto Tammi, Eino Grön ja Mauno Kuusisto

7.Paras joululahjasi/muu lahja jonka olet saanut?
  Pienenä oli kaikki joululahjat parhaita ei niitä voinut sillalailla erotella. Mutta 17vuotiaana sain joululahjaksi silloiselta poika ystävältä (nykyinen mieheni) hopeisen kaulakorun jossa on Sammalakaasi se on nyt roikkunut kaulassani 45 vuotta välillä on täytynyt korjata ettei putoa.

8.Mitä olisit halunnut tehdä,jota et ole vielä tehnyt?
  Olen aina ihaillut nyplättyäpitsiä,silloin kun lapset oli pieniä sanoin että sitten kun jään eläkkeelle aloitan nypläyksen nyt ei kuitenkaan ole kansalaisopistolla opettajaa jotenka en ole sitä vielä aloittanut. pitsin nypläystä.

Lähetän haasteen eteenpäin ja haastan:   Tarinan tupa,Huopatossunen ,Neferi ja Mammajamustakissa bemu.


tiistai 2. marraskuuta 2010

Valmiita töitä

Joku taisi kysellä näistä valmiista posliini maalaus töistäni.Tässä olisi yhdessä poltossa ollut maljakko pesu tekniikalla.Kuva on hieman huono kun ottaa heijastuksia kuvaajan takana olevasta lampusta.Sammakot ovat marmoroidulla lysterillä tehtyjä .
Lysterillä ja siirtokuvilla tehtyjä kynttilä tuikkuja jo vanhempaa tekoani,tuikku kolo on kullattu.
Meillä alkoi posliinin maalauksen loputtua tältä syksyltä Maalaten ja Tuunaten kurssi.Tämä on pieni puurasia joka on ensin maalattu sitten laitettu rakleeraus lakka jonka päälle vielä maali niin se näyttää hieman hanhahtavalta jonka jälkeen servetistä leikattuja orvokeita on lakan avulla liimattu pintaan.
Samasella kurssilla opettelin koristelemaan kynttilöitä.Kynttilälakkaa pintaan ja siihen taas serveteistä revittyjä kuvia ja lakka päälle.Menettelee!!
Kamerassa näkyi olevan tämä ketjureaktio kuva.Vasikka imemässä emäänsä ja sitten emä imemässä toista jolta on jo vasikka otettu vierotukseen.Neljä emoa poiki elokuussa ja niillä on vielä vasikat mukana ja toisilta on jo vierotettu,vasikat ovat hyödyntäneet näitä joilta vasikat on otettu pois.Nämä neljä ovat niin pyöreitä etteivät tahdo jaksaa paljon liikkua kun kiertävät emolta toiselle imemässä ja maha on sitten täynnä.