keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Myrskyn jälkeen on poutasää

Eilen myrskysi ja lunta tuli vaakasuoraan olohuoneen ikkunaan etteipä siitä ulos nähnyt kun märkä lumi jäätyi kiinni.
Muuta vahinkoa ei myrsky täällä meillä saanut kuin hirveesti oksia pitkin pihaa ja minun ulkokuuseni kallisti hieman
vinoon.
Näitä oksia oli joka paikka täynnä.
Joululahjaksi neulotut tonttusukatkin sain valmiiksi ja pakettiin,saajakin taisi olla tyytyväinen.
Joulu tuli ja meni tuulen ja räntäsateen kera,vasta ensimmäisenä arkena tuli lunta ihan kunnolla.Olimme Jouluaaton ja osan joulupäivää kyläilemässä tyttären perheessä Haukiputaalla.Sieltä lähtiessä tuli lunta,räntää ja vettä vuorotellen moottoritie oli sohjuinen ja märkä liikenne kuitenkin oli sujuvaa eikä turhia ohituksia.Oulusta lähtiessä tie oli sula ja suolainen rapalensi edellä ajavista autoista  tuulilasia sai pestä jatkuvasti,sohjoa oli luultavasti jo aurattu vähemmäksi koska tien reunatkin olivat aikalailla sulat ja helppo ajella.Kymmenkunta kilometriä Utajärveltä tie muuttui yhtä äkkiä talviseksi ja raiteiseksi koska ei oltu aurattu eikä myöskään suolattu,raiteet eivät kuitenkaan olleet pahat.Ampulansseja tulikin vastaan muutama valot vilkkuen mutta luultavasti aivan muusta syystä kuin kolarien tai ulosajojen.
Hannu-myrsky ei katkonut meillä sähköjä kuin pari ketaa muutaman minuutin ajan vaikka Oulujärven ympäristössä myrsky riehuikin kaadellen puita tielle ja sähkö linjoihin.Tänä aamuna olikin sitten kirkasta ja hieman pakkastakin.
 Toivottelen lukioilleni mukavaa loppuvuotta ja parempaa Uutta Vuotta.

14 kommenttia:

  1. Täälläkin myrsky raivosi, mutta sade tuli vetenä :( Niinpä lunta ei vieläkään täällä ole, pimeys jatkuu.
    Ihanat sukat oletkin tehnyt! Niin ihanat!
    tuksu

    VastaaPoista
  2. Juupa, on sitä tuulta ja tuiskua ollut, mutta ruoho vihertää. Sellainen talvi täällä.

    Mukavaa loppuvuotta ja kiitos kortista :)

    VastaaPoista
  3. Täälä ei oo lumesta tietoakaan. Oli elämäni toinen lumeton joulu, en tykkää :0/
    Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  4. Tapanina myrskysi täälläkin, niin kuin yleensäkin on huono sää esikoisen syntymäpäivänä.

    Meillä ei ole lumesta tietoakaan, mutta syreenissä on isot silmut ja liian matalalle istutetut sipulikukat puskevat lehteä. Tosin voi olla että joku liikkuva hiirenpyydys on vähän auttanut sipuleita pintaan :D

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommenteista tuksu,Neferi,Karjakko ja Huopatossunen.
    Tapanina ei hirveästi myrskynnyt mutta tuuleskeli hieman navakasti se tiistain myrsky oli sitten rajumpaa kaikki mikä lähti irti meni vauhdilla ja lumi tuli vaakasuorassa.
    Meillä on nyt mukavasti lunta sillä tänäänkin sataa aika ajoin ihan mukavasti,että joskopa tästä talvi tulisi.
    Huopatossusella taitaa jäädä ensi kesänä syreenit kukkimata jos lämmintä riittää pitkään tai ne kukkii jo talvella.Meillä ei luultavasti ole mitään ongelmia sen suhteen tai kesähän sen sitten näyttää miten käy.
    Sipulit on saattanut nousta pintaan senkin takia että aloittivat juurten kasvatusta ja maa ei ole tiivistynyt kunnolla niin pääsivät nousemaan ylöspäin.

    VastaaPoista
  6. Ihanat nuo tonttusukat!
    Täälläkin tiistaina tuiskutteli aikalailla.
    Vietiin silloin tyttö iltajunalle määränpäänä Tampere. Juna lähti 17.50, mutta tavallisesti n.5 1/2 tunnin junamatka venyikin lähes 9 tunnin mittaiseksi perillä 02.45. Että lähes 11 tuntia tytär matkusti,kun täältä kotoa lähettiin.
    Se on täällä asuessa, kun kaikkialle on pitkä matka.
    Mukavia joulukuun viime päiviä!

    VastaaPoista
  7. Kiitos kommentista ellu.
    Meillä on juna-asemalle ainoastaan 12 kilometriä eikä linja-auton lähtö paikkaankaan sen pitemmästi silloin kun matkustus into iskee,usseimiten kylläkin lähetään reissuun omalla autolla jos ollaan molemmat lähössä mutta minä yksinään mieluummin yleisellä kulkuneuvoilla pitemmälle matkalle.

    VastaaPoista
  8. Aivan mahtavat nuo tonttusukat :D Tosi veikeän näköiset.

    VastaaPoista
  9. Mainiot joulusukat!
    Tapani taivutteli täällä puita nurin ja irtain tavara viiletti pitkin tantereita.
    Ruohonleikkurilla on enemmän töitä kuin lumilapiolla.
    Innokasta Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
  10. Kiitos kommenteista Miia ja Tarina.
    Tervetuloa Miia vierailulle.
    Paljon ei tällä alueella tainnut puita kaatuilla mutta muualla sitäkin enemmän.
    Lumulapioo sai käyttää joka haluun sen verran tuli uutta ja märkää lunta.

    VastaaPoista
  11. Hyvää Uutta Vuotta!

    Kauniit sukat:)

    VastaaPoista
  12. Upeat sukat :)
    Porissa ei jouluaattona ollut pisaraakaan lunta; Tapaninpäivänä myrskysi niin jotta naapuritalosta lensi lasiovi; viime yönä on tullut ohut kerros lunta joten Uusi Vuosi aloitetaan talvikelissä :)
    Onnea ja Iloa tulevalle vuodelle!

    VastaaPoista
  13. Hyvää uuttavuotta! Tänään on ollut joku hämminki kommentoimisessa. En ole saanut kommentoitua ruksilla eli ilman. Nyt kuitenkin pääsin uudenvuoden toivotuksia laittamaan.

    VastaaPoista