maanantai 19. joulukuuta 2011

Lomalla Vuokatissa

Lomakämpässä olisi ollut tilaa 6:lle mutta me herrastelimme kahden.
Lomakämppää sisältä.
Takkakin oli mutta ei istuttu tulen loimussa.
Parvelle meni niin jyrkät portaat että ei ollut mukavat siis minun mielestäni mutta onneksi sinne ei monesti tarvinnut kiivetä,ainoastaan tv-katsomaan jos isännän kans ei passanneet samat ohjelmat joulukalenteri ei nimittäin isännälle kelvannut mutta minun piti kyllä Tonttu Tolianteria katsoa jos olimme kotiutuneet ostos reissulta.                      
Loma on sitten vietetty Vuokatissa kelo mökissä jos tuota nyt mökiksi voi sanoa kun oli niin iso kahden huoneiston rakennus.Ulko puolelta en saanut kunnon kuvia kun oli koko ajan niin harmaata ja sateista,keskellä päivää ei oltu paikalla kun käytimme ajan kaikkeen muuhun kuin mökissä istuskeluun.Yhdet kirjosukat tuli valmiiksi ja kuvaa en muistanut ottaa ja hoksasin sen vasta sitten kun olin ne käärinyt jo lahjapakettiin.                    Käytimme loman kiertelyyn kaupoissa ja lahja ostoksetkin tuli tehtyä.Kävimme yhtenä iltana keilaamassa Katinkullassa ja torstai-iltana oli yllätyksenä joululauluja Sotkamossa Salmelan koululla,olimme sopineet  x-miniän kanssa vierailun sille illalle ja tuntia ennen sovittua aikaa hän soitti että passaako jos käymme ensin kuuntelemassa joululauluja ja sopihan se sillä ne olivatkin tälle joululle ensimmäiset ja viimeiset kauneimmat joululaulut ilman niitähän ei joulun tunnelmaa tule.Pojanpoika kipasi meille varamaan paikat kun koulu on ihan vieressä,tunti kuunneltiin ja laulettiin kauniita joululauluja.Muistui omat koulu ajat mieleen kun oppilaskuoro lauloi orkesterin säestämänä.Tosin silloin 50 vuotta sitten kun itse lauloin kuorossa ei ollut orkestereita vain harmoonin säestyksellä kuoromme esiintyi.                                                                                                            Koko loman ajan satoi vettä tai räntää ja jopa välillä luntakin tieltä lumet suli mutta muualle sitä jonkin verran jäi,nyt sitten kotiin tulon jälkeen on satanut lunta mukavasti vaikkakin ilma on lämpimän puolella toivottavasti ei sula ettei tule mustaa joulua.                                                                                                         Mukavaa Joulua ja joulun odotusta kaikille lukijoilleni ja vierailijoille.

16 kommenttia:

  1. Kivalta vaikuttaa mökki.
    Nuo portaat ovat sellaiset, mille en itse astuisi, sillä korkeanpaikan kammo vaivaa.
    Nyt on loman jälkeen mukava valmistautua jouluisiin ajatuksiin.
    Hyvää joulun odotusta!

    VastaaPoista
  2. Mukavan näköinen mökki ollutkin lomapaikkana.

    Mukavaa jouluviikkoa.

    VastaaPoista
  3. Teillä on ollut komea loma-asumus. Kyllä lomalla pitää olla sen verran mukavuuksia, että asuu riittävän tilavasti :)

    Minunkin on pakko nähdä Toljanteri joka päivä, vaikka muuten en ole katsonut telkkaria moneen vuoteen.

    VastaaPoista
  4. Bloggeri ei tykkää musta, kun ei anna kommentoida :( YRITÄN sitkeesti! nyt nimettömänä!
    Kivan lomasen olette viettäneet! Oli varmasti tervetullut juuri kiireisen joulunajan edellä :)
    tuksu

    VastaaPoista
  5. Loma on aina paikallaan. Hyvä, kun olette irrottautuneet hetkeksi kiireestä ja tohinasta. Sekin on taitolaji.

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommenteista elli,Neferi,Huopatossunen,tuksu ja Tuulikki.
    Mukava oli olla lomalla ja hieman rauhoittua kun koko kesä on taas remonttia tehty,tosin vieläkin vähän kesken.
    Sitä jo tällä iällä ossaa lähtä lomalle ja rentoutua kunnolla aina kun siihen tulee tilaisuus.

    VastaaPoista
  7. Oikein ihanaa joulua sinne teille täältä Torreviejan auringosta ja kukkien keskeltä ja lintujen laulun kera!

    VastaaPoista
  8. Herraskainen loma-asumus mukavahan se on lomalla saada luksusta.
    Jännittäviä joulunaluspäiviä ja tonttujen sipsutuksia!

    VastaaPoista
  9. Kiitos kommenteista Helena,saga,vesimiesneuloo ja Tarina.
    Juu luksuksesta on mukava nauttia etes lomalla.

    VastaaPoista
  10. Hyvää ja Rauhallista Joulua!

    VastaaPoista
  11. Hyvää ja tunnelmallista Joulua!

    VastaaPoista
  12. Oikein Hyvää ja Rauhallista Joulua!

    VastaaPoista