tiistai 6. maaliskuuta 2012

Tunnustus ja tuubeja

Sain tämän tunnustuksen Karjakolta.Kiitos tästä vielä kerran. Tämä pitäis jakaa  mutta toivoisin että kävijät ottaisivat mukaansa.
Verkkohuiveja on tullut tehtyä muutamia ja tässä yksi niistä.Mannekiinia ei löyynyt niin Remulle laitettiin huivi kaulaan kuvan oton ajaksi käyttäytyi oikein nätisti.
Muutamia tuubeja on tullut tehtyä ja tietenkin piti verestää vanhoja ja neuloa tuubi tunturineuleella.
Aika on vierähtänyt kuin siivillä taas ettei ole paljon kerinnyt bloggailemaan.Junasukkia sain ensi hätään 12 paria ja ne on viety neuvolan tädeille jakoon ja vielä muutamat täytyisi tehdä että ainakin tänä vuonna syntyneet saisivat kaikki sukkansa pienessä kunnassa ei ole syntyviä kovin paljon niin kerkiää kaikille neuloa.                                    Kevät on jo edessä ja aurinkoisia päiviä mukavasti.Ainakaan viikkoon ei ole tullut lisää lunta ja aurinko lämmittää sen verran että räystäät tippuu ja pudottaa katoilta lumet ettei jokaiselle katolle tarvitse kiivetä.Eipä silti minusta ei siihen olisikaan kun jo räystäälle kiivetessä alkaa vatsassa velloa.Mitenkähän sitä on lapsena pystynytkin kiipeämään katolle ja olla piipun takana piilossa kun on piilosta leikitty.Nyt sitten on semmoinen korkeanpaikan kammo ettei pystyisi kerrostalon ylimään kerrokseen menemään etes hissillä saatika ikkunasta ihaileen maisemia.Aurinkoisia päiviä teille kaikille.

9 kommenttia:

  1. Sinullapa on olleet puikot ahkerina :) Remu on oikein hyvä mannekiini.

    Kiva idea tehdä kaikille vastasyntyneille junasukat. Varmasti vanhemmat arvostavat.

    VastaaPoista
  2. No jopas onkin tullut neulottua :).

    Tosi mukavaa ajatella, että kohta tämä talvi loppuu :),

    VastaaPoista
  3. Oletpas ollut ahkera:)Junasukkia on mukava neuloa:)

    VastaaPoista
  4. Oletpas ahertanut ja hieno on huivi!

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommenteista Huopatossunen,Neferi,vesimiesneuloo ja saga.
    Pakko on koettaa saada lankavarastoa pienemmäksi.

    VastaaPoista
  6. Kiva idea tuo vauvojen muistaminen sukilla!

    Itse neuloin myös yhden Frillahuvin, mutta en tykännyt yhtään. Neulominen takkusi ja totesin ettei tuollainen huivi ole minun juttuni.

    Minulla on sekä ahtaan- että korkean paikan kammo.

    VastaaPoista
  7. Sukkelien puikkojen tuloksena ah' toinen toistaan koreampi huivi!
    Kevätaurinko se jo kutittelee jääpuikkoja räystäille.
    Juu-u ei sitä aikaihimisen sisukaluja enää niin ravistella kuin kakarana ;o).
    Keinukaruselli oli kakarana oikea ihanuus, mutta nykyisin kiikkustoolinkin vauhti voi olla sisukaluille liikaa. XD
    Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
  8. Hempeitä huiveja. Minä jotenkin muistelen, että Remun julkkiskaimakin tykkää kauniista. Jospa se sillä niin hyvin pysyi mannekiinina. Kevättalvi on ihanaa aikaa. Valo tekee ihmeitä pimeän jakson jälkeen.

    VastaaPoista
  9. Kiitos kommenteista ellu,Tarina ja Tuulikki.
    Useamman Frilla-huivin olen neulonut ja sitten hieman pienemmällä verkolla olevaa Herttaa ja Jasminea niistä tuli lyhempiä kun kerässäkin oli lankaa monta metriä vähemmän.Nyt sitten taas jaksaa aloittaa sukkien teon mutta kirjoneuleena ajattelin jo ensi joulua.

    VastaaPoista