torstai 1. elokuuta 2013

Hailuodossa Teatterifestivaaleilla

Teimme viime viikonloppuna semmosen reissun jota en kuvitellut tekeväni,sillä pitkään olen haaveillut käyväni Hailuodossa mutta ei vain ole saanut aikaiseksi ei etes silloin kun lapset olivat pieniä ja varmasti olisivat nauttineet matkasta lautalla.
 Isäntä ilmoitti loppu viikosta että nyt sitten lähdemme Hailuotoon teatterifestivaaleille lauantaina että alahan pakata asunto-autoa,ja tottahan tein työtä käskettyä.
 Mutkia tuli tietenkin matkaan sillä emme saaneet houkuteltua pojan poikaa mukaamme vaikka kuinka yritimme ,veimme hänet sitten linja-autolle kotimatkalle.Sen jälkeen matkamme jatkui lauttarantaa kohti mutta vielä tuli yksi mutka kun tuli tekstiviesti että meitä odotellaan Muhokselle serkun pojan rippijuhlille jotenka piti pistäytyä kortti ja kukkia hankkimassa,onneksemme olin pakannut hieman parempaa vaatetta mukaan jotenka piti välillä sitten vaihtaa vaatetustakin kiitos tuon asunto-auton sillä muuten vaatteen vaihto olisi tapahtunut taivas alla.
 Lopulta sitten pääsimme lautallekkin mutta hieman aikataulustamme myöhässä.
Lauttaranta lähestyy tuulimyllyineen.
Tuulimylly vähän lähempää.
Lopultakin jonossa lautalle.Onneksemme olimme niin ajoissa että olimme toisena.Tuolle kuvassa olevalle lautalle emme päässeet sillä tämä oli varalauttana ja liikennöi sitten sunnuntaina pois tullessamme kun autoja oli niin paljon että joutuivat kuskaamaan oikein kahdella lautalla pois saaresta.
Aavaa merta kesti noin puolentunnin verran ihailla.
Illalla sitten mennessämme katsomaan Performanssia Pöllänniemeen alkoi ukkonen jyrähdellä ja synkki pilviä kertyi taivaalle.
Nuotio valaisi ja lämmitti.Performanssi esitettiin nuotion loimutessa rannassa ja salamoiden leiskuessa taivaalla valaisten synkän taivaan kauttaaltaan mutta onneksemme ukkonen jylläsi tuolla ,antereen puolella hieman Oulun alapuolella Siika-ja Lumijoen paikkeilla.
Salamoivasta taivaasta en saanut kuvaa mutta oli se semmoinen näytös etten ole aikaisemmin nähnyt moista salamointia sitä istuimme tuntitolkulla ihailemassa asunto-auton ikkunasta vettä ei tullut ollenkaan mutta myrsky oli melkoinen kun tuntui että puuskat kaata auton.Yli kolme tuntia sitä salamointia ja jyrinää kesti.
Puolen yön aikaan oli synkän näköinen taivas auringon vielä heittäessä viimeisiä säteitään.
Kalastajien veneitä ja laituria Pöllänniemessä.
Sunnuntai iltana pois tullessamme oli taas mantereen puolella ukkospilviä mutta ne häipyi jonnekkin 
Ensi viikon loppuna meillä on sitten taas reissu edessä sillä lauantaina suunnistamme linja-autolla Kyläyhdistyksen järjestämälle reissulle Ranualle. Käymme Hillamarkkinoilla,Karamellitehtaalla ja tietenkin Ranuan eläinpuistossa katsomassa kuinka isoksi on kasvanut Jääkarhun pentu.Lapsia lähtee sen verran matkaan että saattaa tuo karamellitehdas kiinnostaa niitä eniten.Siitä reissusta kuvia sitten myöhemmin.

9 kommenttia:

  1. Onpas teillä ollut kiva reissu. Mutkineen kaikkineen.
    Itse olin joskus 90-luvun alkupuolella linja-auto retkellä siellä. Ei siellä ollut vielä noita upeita tuulimyllyjä... niin aika rientää
    tuksu

    VastaaPoista
  2. Hienoja kuvia retkestänne. Hailuoto on ihana paikka, joskus 70-luvulla kävin siellä ja ostimme hailia sieltä

    VastaaPoista
  3. Upeissa maisemissa olette reissanneet.

    Noita nuoria on joskus ihan mahdoton saada mihinkään mukaan, tykkäävät vain olla kotona ;)

    VastaaPoista
  4. Kiva reissu tellä,ja ihania kuvia merestä ja
    tuulimyllyistä.

    VastaaPoista
  5. Upeita kuvia. Vene kuva on kuin postikortti!
    Luontoäiti järjesti sitten mahtavan lavastuksen valoshow'un kera.
    Mainiota alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  6. Tuli koti-ikävä. Vielä kuusi vuotta sitten asuin lähellä lauttarantaa meren rannassa. Kauhia ikävä:(

    VastaaPoista
  7. kiitos kommenteista ja tervetuloa uudetkin lukijat.

    VastaaPoista
  8. Ihania kuvia ja maisemat on juuri mulle mieluisia; avaraa merta <3
    Ranualla on varmaan mukava käydä, siellä on niin paljon kaikenlaista kivaa.
    -Bemu

    VastaaPoista
  9. olen käynyt yhden kerran ainoastaan hailuodossa elämäni aikana ja siitäkin on jo noin 30 vuotta :-)

    VastaaPoista