|
Viime viikolla oli lunta ainakin10-15 senttiä ja viikonlopun sateet sulattivat sen aika vähiin.Toisin paikoin jäi sen verran että voi lumeksi tunnistaa. |
|
Sumuista ja harmaata oli maisema tänä aamuna lenkillä. |
|
Tiet oli aika jäässä ja lenkillä ollessa keskellä tietä niin jäistä ettei kävelysauvojen teräspiikit muutakuin lipsuivat ja reuna niin epätasaista ettei siinä paljon pystynyt vauhtia pitämään kun kivet pisteli pohjan läpi.Puolen tunnin lenkki tuli kuitenkin tehtyä. |
|
Kyllä tähän auton nastat puri mutta sauvan piikit ei. |
Pakkasta oli tänä aamuna -6,3 astetta ja aika napakka viima vasten kasvoja,lenkki tuli kuitenkin tehtyä jotenka taas päivän raitis ilma tuli nautittua.
Juuri aloitti sakean lumipyryn jotenka taas muutamaksi päiväksi on luvassa valkoinen maisema ja päiväkin tuntuu hippusen pitemmältä kun ei ole sitä synkkää harmaata koko päivän.Eilen tosin paistoi aurinko koko päivän.
Ei taida oikea talvi tulla iloksemme vielä. Iltalenkki jäi tänään lyhyeksi, kun maa yritti vetää puoleensa turhan monta kertaa. Jospa huomenna olisi vähemmän luistoa kengän pohjissa. Mukavaa viikon jatkoa.
VastaaPoistameillä täällä Helsingissä ei jäästä eikä lumesta tietoakaan, tänään tihkusadetta.
VastaaPoistaNauti lumesta!
Tihkusateessa tein tänä aamuna lenkin, mutta kyllä se piristää kun puolisen tuntia kävelee ennen töihin lähtöä. Ilman koiraa en kyllä viitsisi lähteä.
VastaaPoistaLunta olisi kiva saada ettei olisi niin synkkää ja märkää.
Kiitos kommenteista.
VastaaPoistaVaikka lunta satoi eilen aika sakeastikkin päivällä niin illalla se oli suuremmilta osin vesisade sulattanut.Oli muuten aika luistava keli illalla kun ajelin pukuompelusta kahdeksan aikoihin kotia.
On ollut kyllä ihan turhan harmaata ja sateista ja sumuista....tänään oli sen verran poutaa, että pääsimme pitkälle lenkille ja otettiin mummelikin rollaattorin kanssa mukaan...
VastaaPoistaKiitos kommentista Neferi.
VastaaPoistaHarmajaa on ollut täälläkin mutta ei kuitenkaan vettä tänään satanut.