perjantai 28. lokakuuta 2011

Vierotus oireita

Maanantaina sitten aloitettiin vasikoiden vierotus.Tässä valkataan vasikoita emojensa seasta.
Tässä on ollut kuusi paikkainen lypsy asema vielä keväällä mutta se purettiin ja tehtiin ruokintapöytä ja sitä on nyt koko navetan pituus.
Tässä kuvattuna toiselta suunnalta navetan puolestavälistä.
Vasikka karsinat alkaa olla jo täysiä.


Vasikoiden vieroitus ja siirtely jatkui tiistaina.Tiistaita vasten yö saatiin sitten esimakua mitä tuleman piti kun vasikat huusivat maitoa niin tietenkin emot huutamalla vastas.Sitä jatkui koko yön jotenka aamulla oli yhdellä jos toisellakin silmät ristissä huonosti nukutun yön jälkeen.Tiistaina sitten vierotus jatkui ja edellisen yön huutaneilla alkoi jo ääni mennä mutta seuraava satsi huusi niidenkin edestä.Vasta perjantain vastainen yö oli hiljainen ja sittepä meinsikin tosissaan nukuttaa vielä kun olisi pitänyt aamukahvin keittoon herätä.

10 kommenttia:

  1. On se vierotus rankaa puuhaa vasikoillekin :)

    Oikein mukavaa ja rauhallista viikonloppua Halloweenista huolimatta.

    VastaaPoista
  2. Ei käy kateeksi, ei omistajia eikä eläimiä. Meillä tuo ostovasikka Apila piti aivan hirveää meteliä, kun se vieroitettiin tutista, niin en halua kuvitellakaan millainen mekkala sielä on ollut, kun yksikin vasikka sai pidettyä meitä hereillä.

    VastaaPoista
  3. Mukavaa viikonloppua sinulle!
    Halit!

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommenteista Huopatossunen,Karjakko ja Märta.
    Niitä vasikoita oli 32 huuto ei ollut korviahivelevää.
    Tästä viikonlopusta taitaa tulla semmonen että sen muistan pitkään.

    VastaaPoista
  5. No johan..mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  6. 32 vasikkaa :))) No on siellä ollut metakkaa kun äiteet vielä päälle ;D Mutta kyllä ne vasikat vaan on ihania; tuli ihan lapsuus mieleen!
    Kissat pakkaa iskemään hampaansa vähän joka paikkaan, mutta nyt siitä vaahteraruusukimpusta tuli sitten persoonallinen kun on kissan purureiät tehtynä *virn*
    Mukavaa menoa teillä siellä tuntuu olevan, pienistä äänistä huolimatta ;D Oikein mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Meillä on navetta ollut jo muutaman vuoden pimeänä, joten vasikoiden ja lehmien mölinä on enää kaukainen muisto vain. Karjatilalla tuppaa unet olemaan muutenkin välillä vähissä. Hiljaisempaa viikkoa sinulle.

    VastaaPoista
  8. Kiitos kommentista Neferi,bemu ja Tuulikki.
    Kyllähän se melekonen huuto oli muutaman päivän mutta nyt ovat jo sopeutuneet tilanteeseen ja osalle vasikoita kyyti tilattu jatko kasvatukseen.
    Ja minullahan oli sitten mukava ja ikimuistoinen viikon loppu Oulun kaupungissa.

    VastaaPoista
  9. Huh, voi vain kuvitella mikä sekalainen kuoro siellä onkaan konserttia pitänyt.
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  10. Kaupunkilais likka sanoo,jotta mitäs menittä hyvää systeemiä muuttamaan ;o).
    Kyllä navetassa on ahdistusta ollut ilmassa ja turvallisuuden tuntu hukassa, mutta sitähän on vasikan elämä ens alakuun.
    Kiitos viimeisestä

    VastaaPoista