perjantai 24. syyskuuta 2010

Toistaitoinen

Kävin keskiviikkona taas kiropraktikolla oikean olkapääni kanssa ja sehän oli pois paikoiltaan eikä yhtään naurattanut kun se nykästiin pari kertaa ennenkuin suostui asettumaan sille tarkoitettuun kohtaansa.
 Tämä joutilaisuus ottaa hermoon kun kättä ei oikein saa reilusti vielä käyttää joka paikassa ja olisi tekemättömiä töitä ja neulominenkaan ei oikein kunnolla onnistu vielä.Jänteet oli vähän niiku sikin sokin ja niitä paikoilleen laittaissa käsivarsi on mustelmissa ja vieläkin kosketus arka.
 Kirjan luvuksi on mennyt mutta nekin jo alkaa loppua,pitäisi käydä kirjastossa mutta en viitsi pyytää kuskia kun vaihteiden käyttö on hieman ongelmallista kun ei kärsi oikein pukata eikä liioin vetääkkään vaihteita pakista puhumattakaan..Automaatti vaihteinen pitäisi näköjään auton olla että pystyisin itse ajamaan tällä hetkellä.Kyllä minä kuitenkin jotain pystyn tekemäänkin mutta hidasta on kun on tottunut kahdella kädellä tekeen ja nyt on sitten vain vasenkäsi käytössä kokopäiväisesti niin hidasta tahtoo olla.

12 kommenttia:

  1. Tarikka: LEPOON, MARS! kannattaa antaa olkapään levätä, niin se toipuu nopeammin. Harmillinen paikka tuo on , mutta koita kestää.
    Mukavaa viikonloppua sinne, kaikesta huolimatta! Muuten meilläkin kauppamatka on 10km siisvu. Asumme näet täällä Sääksmäen puolella, kaupunkiin on ne 10 kilometriä, ei tunnu matka pitkältä, mutta autoa pitää polkee joka päivä, ymmärrän siksi harmisi, kun et oikein voi itse ajaa .
    tuksu

    VastaaPoista
  2. No voi harmi,mutta kannattaa silti olla levossa.
    Ota kirja seuraksesi.Leppoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Voi jösses kylläpä myrkyn lykkäsi!
    Nyt ei muuta kuin jäitä hattuun ... eipä sittenkään ... nythän on levon aikana tehdä ne kaik' suunnitelmat kutomisien, posliinimaalausten, kukkapenkin suunnittelun jne suhteen.
    Eli nyt on suurten ajatusten aika!
    Pikaista paranemista ja muista toimia ohjesäännön mukaan niin pikemmin pääset ite nivelten rouvaksi!
    Makosia unia!

    VastaaPoista
  4. No, johan nyt sattui! Mutta yhdyn edellisiin kommentin antajiin eli lepoa enemmän, vaikka ei sitä malttaisikaan. Kyllä se siitä vielä käsikin toipuu. Anna toisten tehdä ja ole sinä piällysmiehenä! Mukavaa viikonloppua ja kyllä se siitä vielä iloksi muuttuu!

    VastaaPoista
  5. Voi harmin harmin harmi. Eipä siinä taida muu hyviä, kuin lepäillä ja parannella....

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommenteista tuksu,vesimiesneuloo,Tarina,Helena ja Neferi.
    Pakko tämän olkapään kanssa on iisisti oltava kun mulla on tuo miesväki vahtina.
    Kirjoja on jo melkonen pino tullu luettua ja omaa syytähän tämä tauko nyt on kun olen itse pitkittänyt hoitoon menoa.Mulla on kuulema liian korkea kipukynnys ja siksi vitkutellu kun tämän kanssa on jotenkin tullut toimeen.Elikkä syy on "rahikaisessa"itessään.
    Huominen posliininmaalaus on kuitenkin jätettävä väliin ja otettava levon kannalta
    Mukavaa sunnuntaita.

    VastaaPoista
  7. No voihan nenä minkä tek! hrrrrr ah mikä kuvaus nykäisystä D-: puistatti vallan. Voin kuvitella miten kismittää kun ei voi tehdä mitään ja kipeäkinhän olkapään on pitänyt olla. Mutta yhdyn edellisten neuvoihin ei auta kuin levätä ja sen jälkeen pääsee täysillä toimiin.

    VastaaPoista
  8. No voi kurja :(. Koeta nyt vain malttaa levätä ja tilaat vaikka kuskin kirjastoon että saat aikasi kulumaan.

    VastaaPoista
  9. Sinulle on tunnustus blogissani.Ole hyvä;))

    VastaaPoista
  10. Kiitos kommenteista saga ja Huopatossunen.
    Kiitokset vierailusta ja tunnustuksesta vesimiesneulloo.

    VastaaPoista
  11. No voi harmin kappale :( Tuo ei ole kivaa, mutta muista että aikanaan se on ohi ja sitten voit sanoa että olet lukenut vinon pinon kirjoja ja suunnitellut vaikka mitä :))
    Kauniita pihakuvia olet ottanut mikä tietysti taas johtuu siitä että pihasi on kaunis!
    Tsemppiä sinne, äläkä tosiaankaan rasita kättäsi liikaa.

    VastaaPoista
  12. Kiitos bemu kommentista.
    Parhaat kirjat luettu jo moneen kertaan ja mielikuvitus kaverina täytyy tehdä suuria suunnitelmia etten pysy itsekkään niiden perässä.
    Näyttää vain kauniilta pihalta kun olen sensuroinut ja ottanut vain suht koht onnistuneista kohdista kuvia.

    VastaaPoista