Gadgetissa oli virhe

tiistai 30. elokuuta 2011

Kamera kierros

Alkajaisiksi muutama päivä sitten kuvattu terassi työmaan aloitus.
Nyt tässä vaiheessa tänään kun paalaajan remontti keskeytti rakentamisen.Ei tämä ole vasta kuin kolmas terassi meidän talossa,tälle pääsee saunasta vilvoitteleen sitten kunhan se sauna ja pesuhuone remontti on valmis.
Tietenkin kierroksellani piti kuvata näitäkin kun ohi kuljin.
Polun varrelta löytyi puolukoita ja nämä minä sitten söin kun sain ensin kuvattua.
Puutavara lanssiin sahanpuru kasaan oli Kettu-Repolainen tehnyt pesän,nyt oli hiljaista mutta aikaisemmin kesällä isännät oli nähneet siellä liikettä.
Emo oli juomassa tullessani.Tänä kesänä ei ole tarvinnut huolehtia juotoista kun miesväki veti vesijohdot jokaiseen aitaukseen.
Perhosia oli paljon ja aika riskisti lensivät kukasta toiseen etten tahtonut perässä pysyä kameran kanssa.
Tämä syysasteri puska on siirtänyt paikkaa jostain kumman syystä sillä olen koettanut sitä hävittää kun se niin rajusti leviää.Se on kadonnut melkein kokonaan siltä paikalta mihin sitä aikoinaan istutin ja nyt se on siirtänyt itsensä muutaman kymmenen metriä eri paikkaan jotenka olkoon nyt siinä kun perhoset näyttää tykkäävän.
Syysleimukin aloittelee kukkimista.
Näitä pilviä yritin kameran kanssa tuijottaa kun sieltä kuului lentokoneen ääni mutta en kerinnyt kuvata kun huomasin että Hirvikärpäsen peijooni vaelti niskassa ja sitä täytyi ruveta jahtaamaan.Olisihan minun pitänyt muistaa ettei paljain päin kärsi metsään lähteä kun hirvikärpäset on liikenteessä mutta paljonhan sitä muitaiskin jos sen muistais.Ei niitä kuitenkaan ollut kuin kolme tällä kertaa.
Lähtiessäni kierrokselle laitoin uuniin Paholaisen kakkuja ja sopivasti sain tullessani ne valmiina pois.
Kohta Kultapallo puska on kynitty kun siitä saa tuoreita kukkia maljakkoon.

torstai 18. elokuuta 2011

Sukkia ajankuluksi

Sukkia on tullut tehtyä kun ihastuin näihin pitsikuvio sukkiin ja näitä on kivempi neuloa kuin tavallisia perus sukkia.Alemmat valkoiset on Kerttu-sukat ja punaisille en tiedä nimeä mutta malli on Novitan Talvi 2010 lehdestä.

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Tunnustuksia

Sain tämän tunnustuksen Neferiltä.Vielä kerran kiitos .
Nyt pitäis vain tunnustaa 10 eri asiaa itsestäni:

1.Suosikkiväri: Sinininen ja myöskin Punainen ja Musta
2.Suosikkieläin: Koira tietenkin.
3.Suosikki numero: 12 täystusina tietenkin
4.Suosikki alkoholiton juoma: Vesi ja itse hapotettu juoma
5.Facebook vai Twitter. Facebook 
6.Intohimosi: Posliininmaalaus ja käsityöt, neulominen ennen kaikkea.
7.Saada vai antaa lahja: Antaa 
8.Suosikkikuvio: Ympyrä
9.Suosikki viikonpäivä: Keskiviikko ja tälle ei löydy tarkempaa selitystä miksi näin on.
10.Suosikki kukka: Orvokki ja niistä tietenkin samettinen tumma lila jossa keltainen silmä keskellä.Näitä "mummun silmiä"kasvoi mummoni kukkapenkissä joita harvoin tahtoo enää löytyä.

Nyt on sitten se vaikein kun tämä täytyisi jakaa kymmenelle seuraavalle blogille joissa vierailen.Mielenkiintoisia ihania blogeja joissa viihdyn ja seuraan,kaikkiin en ole etes merkkiäni jättänyt.Asia on niin että viime päivinä kun olen selannut blogeja niissä kaikissa on jo tunnustukset kiertäneet joissain jo useampaan kertaan.         Pyydän vierailijani että olkaa hyvä ja ottakaa matkaanne. 



perjantai 12. elokuuta 2011

Helmillä leikkiä

Joskus on tullut hamstrattua sekalaisia helmiä ja nyt sitten piti keksiä niille käyttö kohde jotenka tekasin muutamat korvakorut.On tullut jopa pidettyä sävysävyyn puseron kanssa.Ylemmät rengas korut jotain muovi rihkamaa jotenka niistä ei tullut liian painavia,alemmat kokoonsa nähden painavammat. 
Valkoisia rihkama helmiä pitkä rimpsu joihin laitoin langaksi ohutta kumilankaa mutta eivät oikein toimi sillä venyy liikaa täytyy keksiä toimivampi juttu.Näitä tehdessä muistui mieleen kun olen joskus katsonut elokuvan jossa sarlestonia tanssivalla naisella oli pitkät valkeat helmet joissa oli iso solmu,totuus on vain se ettei minusta ole enää tanssimaan sarlestonia hehe.Tummat on jonkin sortin tummia helmiä sekalaista kokoa ja muotoa samoja helmiä eri sävyissä käytin korvakoruihin.

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Tunnustus

Sain tälläisen tunnustuksen Karjakolta Navetan ovelta blogista Kiitos vielä kerran.Minun pitäisi vastata muutamaan kysymykseen Kuten :  Lempiväri:  Sininen,Punainen ja Musta     Mieliruoka: Olen kaikki ruokainen mutta erityisesti kala ja homejuusto.   Lempipaikka ja missä haluaisit käydä: Kotona keinutuoli käsitöitä tehden ja hyvää lukemista.Suomessa on monta paikkaa jossa en ole vielä käynyt mutta ei mitään erityistä paikkaa.

Minun pitäisi jatkaa tätä tunnustusta eteen päin jotenka annan  TARINALLE tarinan tupaan  sillä hänen houkuttelemanaan olen yleensä pitämässä blogia.Kaikki blogit joissa vierailen ovat ihastuttavia ja ansaitsevat tunnustuksen jotenka olkaa hyvät vierailijani ja viekää tunnustus mennessänne.

Tämä taas temppuilee eikä tiedä mitenkä sanojen pitäisi olla ja millä rivillä mutta yrittäkää ottaa selvää.










lauantai 6. elokuuta 2011

Elokuun iltarusko

Perjantai-iltana pääsin kuvaamaan komeaa iltaruskoa.
Rusko levisi ympäri ilta taivaan.
Enpä muista milloin olisin nähnyt näin komeaa iltaruskoa joka levisi koko näkyvän taivaan alueelle ja oli kuin tulessa.
Kuukausi on melkein vierähtänyt kun asunto-auto jouduttiin hinaamaan kotia takaisin ja isännän ahkeroidessa parin viikon verran saatiin auto peruuttaa korjaus paikalta pois koe ajoa varten.
Täällä se isäntä makoili päivät pitkät purkamassa kytkintä ja vaihdelaatikkoa.
Tältä korjaamo näytti sivusta katsottuna ja onneksi ei paljon satanut kun ojaan jossa remonttimies makasi olisi tullut vesi ja olisi kesken remontin joutunut uimasilleen.
Torstai-iltana pääsimme koe ajelulle ja ihan hyvin auto kulki ja jotenkin hiljaisempi oli äänikin kun remonttia tehdessä ilmeni että pakoputkikin oli ollut jo ostaessa hieman löysällä ja siitä johtui että ääni oli hieman kovan lainen.Tänään lauantaina heräsimme sitten sateeseen,no sitähän se iltaruskokin jo ounasteli.Jokapaikka alkoi olla jo rutikuivaa ja kaipasi kunnon sadetta.                                                                                                                                      Toivottelen kaikille mukavaa viikon loppua ja kauniita elokuun kuutamo öitä.