Gadgetissa oli virhe

lauantai 13. heinäkuuta 2013

Kamera kierrosta

s
Laskettiin emolehmät tarhasta väljemmälle laitumelle.
Vasikat eivät osanneet lähtä emojensa matkaan.
Juhannuksena kiersimme isännän kanssa Oulujärven halki Manamansalon kautta tässä odottelemme lossia.
Laajaa järvenselkää.
Lossilla oli muitakin kuin me Alassalmea ylittäessä.
Ensimmäisimpiä kesän kukkivia Töyhtöangervo ja Keltapäivänlilja
Palavaarakkautta
Yksittäinen Jaloakileijan kukka
Tässä samainen akileija
Jaloritarinkannus kasvaa vuosi vuodelta yhä korkeammaksi nyt jo yli 2 metrinen.
Aikaa on kulunut kun viimeksi olen tänne mitään kirjoitellut,liekkö laiskuutta kun ei tahdo muka aika riittää mutta jospa se tässä syksyä kohti mentäessä aikaakin löytyis ja sitä viitseliäisyyttä.