keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Syksyistä maisemaa

Syksy se on saapunut näillekkin korkeuksille ja teimme pienen syysretken eläkeläis porukalla.Maanantai aamu valkeni kauniin aurinkoisena vaikkakin kylmän tuulisena kun nousimme linja-autoon ja suunnistimme joukolla Kivesvaaran huipulle.
Kivesvaaran Taikalinnan terassilta kuvattu järvimaisema edessä Kivesjärvi ja takana siintää Oulujärvi.
Tänä aamuna heräsimme lumisateeseen ja maa oli valkoinen.Lehti puussa ja lumi maassa on harvinainen näky ei kovin usein tapahdu täälläkään.Koko päivän on lunta sadellut hiljalleen mutta tiet on vielä sulat sillä maa on sen verran lämmin kun ei ole ollut pakkasia että olisi jäähdyttänyt maan pinnan.Tämä on vasta alkua ja kuinkahan monet lumet taas tänäkin syksynä sulaa ja sataa ennen oikeaa talvea.

torstai 7. elokuuta 2014

Loma otoksia

Kävästiin heinäkuun lopulla viikko Äkäslompolossa lomalla.Edellisen kerran kun vierailimme samoissa maisemissa heinäkuun alkupäivinä 2009 vuonna oli ilmat aika lailla toisen laiset kun ei yli kymmenen asteen lämpö noussut ja suurimman osan ajasta satoi vettä.Nyt oli toisin päin etes yöllä ei lämpötila laskenut alle kymmenen ja päivisin tukahuttavan kuumaa vettä satoi yhtenä yönä sen verran että asvaltti kastui ja yhtenä aamuna käväsi pieni ukonkuuro.Paras ja viilein oli kierrellä asunto autolla ympäriinsä seutua katselemassa kun muisti ilmastoinnin pitää päällä ja ilman sitä ei olisi pärjännyt.
Mennessä Kolarista Äkäslompoloon lähti poro edellämme oppaaksi.

Tämmösessä kelorivitalossa asuimme viikon.
Paikallinen jopa kuuluisa Jounin kauppa.
Ylläksen laskettelu rinteet Äkäslompolon Tunturitieltä kuvattuna.
Maisematien maisemia.
Kellokkaan luontokeskuksessa Metsämuseossa savotta kämpän keittiö.
Museon metsurin työkaluja.Tuommosella justeerilla olen jopa minä sahannut isäni kanssa pikkutyttönä (tuo kaikkein pisin saha).
Siihen aikaan pyöränkumitkin on tehty narusta.
Liekköhän tässä sitä pyörän "kumi ainesta".
Meidän kämpän viereen rakennettiin uutta loma rivitaloa ja rakennusmiehet olivat käyneet kastelemassa lattianvalun niin poroemo vasoineen tuli janon sammutukseen.

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Kesän juttuja

Kauan on vierähtänyt aikaa kun viimeksi olen tänne mitään kirjoitellut vaikka lupasin olla ahkerampi tänä vuonna näissä postailuissani.
Talven mansikat on laitettu pakkaseen heti ensimmäisten ilmestyttyä kauppoihin ja olin sen verran onnekas että satuin saamaan jo neljännen kerran saman viljelijän mansikoita ja ne on hyväksi havaittuja kaikki ovat tulleet talven aikana syötyä eikä niissä ole koskaan ollut pilaantuneita mukana ostaessa.
Kävästiinpä isännän kans retkellä Kierikissä kivikauden aikaisella asumus alueella tälläistä lankku tietä kuljettiin kun muuten olisi saanut suossa rämpiä niin kuin entis aikoina,näkemisen arvoinen paikka.
Kesä on vierähtänyt sen verran jo pitkälle että pionit aukaisivat kukkansa ja kohta lakastuvat kun kukinta aika on lyhyt ja näillä helteillä vielä lyhyemmäksi jää.
Kesä on todella mennyt vauhdilla eikä talvikaan paljon hidastellut ajan kulussaan jos sitä nyt oikeaksi talveksi voi etes sanoa.
 Lämmintä täällä on riittänyt ja aika lailla kuivuuttakin sillä luonto kaipaisi jo kosteutta kun kasvit tahtoo kuivettua ja käpristyä veden puutteeseen.Minusta nämä lämpimät ovat olleet aivan riittäviä sillä en ole mikään auringon palvoja koskaan ollut ja nyt sitten tuo aurinko ihottuma tahtoo kiusata jos pitempään auringossa nautiskelee.Ukkosta luvattiin tälle päivälle saa sitten nähdä ja kuulla minkälaisen ilman nostaa sillä nytkin on varjossa +29 astetta ja läkähdyttävän tuntuista jo aamulla kun kävin pyörä lenkillä.
 Ensi viikon loppuna olisi tyttärentyttären rippijuhlat ja sen jälkeen meidän pitäis Vaarin kanssa hypätä rattaille ja ajaa viikon lomalle Ylläksen maisemiin toivottavasti siellä ei helle piinaa.
  Toivottelempa hyvää kesän jatkoa kaikille jospa nyt tulisi postattua hieman useammin.

tiistai 24. joulukuuta 2013

Joulun toivotus

                  Hyvää ja Rauhallista Joulua sekä Onnea Uudelle Vuodelle 2014.




tiistai 8. lokakuuta 2013

Haaste

Sain haasteen Karjakolta http://navetanovelta.blogspot.com blogista Kiitos vielä siitä  ja yritän nyt vastata.

   Haasteen säännöt:

 1. Kerro pari asiaa itsestäsi tai päivän kuulumisesta.Liitä myös kuva.

 2.Vastaa haastajan kysymyksiin,jos se tuntuu sinusta mukavalta.

 3.Voit muuttaa haasteen sisältöä mieleiseksesi.

 4.Keksi haluamasi määrä kysymyksiä..

 5.Haasta haluamasi määrä blogeja mukaan.



 Vastaan nyt ensimmäiseen elikkä kuulumisiini eiliseltä päivältä.
 Päivä alkoi aurinkoisena jotenka pesin pyykkiä useamman koneellisen.Välissä laitoin Karjalanpaistin uuniin muhimaan.Koska kone pesee itsekseen kerkiää siinä välissä tehdä sitten muita ilkeyksiä kuten postin haku reissulla tien yli kävellessä kuvata syysvärin saanutta Vaahteraa ja muutenkin ihailla aurinkoista syksyn värittämää luontoa.Paljon muuta pientä joita en nyt ala kaikkia luettelemaan mitä tälläisen eläkeläisen pirttihirmun päivää kuuluu.
Karjakon kysymykset minulle:

MILLAISTA TYÖTÄ TEKISIT MIELUITEN? Jo nuorena koulu ikäisenä haaveilin Tarjoilijan tai Kodinhoitajan ammatista,koulusta päästyäni olin kotiapulaisena ja sieltä siirryin ravintolaan harjoitteliaksi niinpä ennen naimisiin menoani työskentelin Tarjoilijana mutta työstä josta olen tykännyt ja nauttinut olen tehnyt Maatilan emäntänä eläke päiviini asti ja asun edelleen maatilalla.

 LEMPI ELOKUVASI ? Valitettavasti kuulun niihin jolla ei ole erityistä lempi elokuvaa vaan katson kaikki mikä sattuu milloinkin miellyttämään sota ja väkivalta kuvista en erityisimmin pidä.

 MIHIN SEURAAVISTA OSALLISTUISIT TALET,IDOLS.SELVIYTYJÄT? En totta tosiaan mihinkään näistä sillä pidän niitä jopa roska ohjelmina joilla täytetään vain ohjelman antia kun ei parempia viitsitä tehdä.Tämä on vain minun mielipiteeni.

MINNE HALUAISIT MATKUSTAA ?Olen yhden kerran käynyt Tallinnassa ja Ahvenanmaalla muualle ulkomaille ei erityisemmin tee mielikään sillä en pidä auringossa löhöilystä ja Suomeakaan en ole kauttaaltaan vielä nähnyt.Paljon kauniita mielenkiintoisia kohteita olisi vielä näkemätä.Hailuodossakin kävin ensimmäisen kerran vasta tänä kesänä.

5.KUULUUKO ELÄIMET ELÄINTARHOIHIN ?Mielestäni eivät mutta ovat hyviä hoito paikkoja esim.loukkaantuneille ja sairaille eläimille.Olen käynyt lasteni kanssa useammassa eläintarhassa ja viimeksi tehtiin retki tänä kesänä Ranualle mutta ainakin helteisenä päivänä vaikuttivat jotenkin apaattisilta eivätkä liikkuneet ollenkaan vaan makasivat suurin osa piilossa.




                                                                                                                                                                                                                       Haastan seuraavat blogit:

TARINANTUPA
HUOPATOSSUNEN
SINUNHE
WANHAMUMMOLA
VESIMIESNEULOO
NEFERI
MUMMELINTURINAT


Sitten kysymykset haastetuille:

MIKÄ ON LEMPI VUODEN AIKASI JA MIKSI ?

TULEVAISUUDEN HAAVET JA UNELMAT ?

OLETKO TAI OLITKO  UNELMA AMMATISSASI ?

LEMPI VÄRISI ?

MIKÄ ON LUKEMISTASI KIRJOISTA MIELEEN PAINUVIN ?

torstai 5. syyskuuta 2013

Ranualta ja vähän kotoakin

Taas pitkästä aikaa saan jotain aikaiseksi tännekkin.Vierailimme Ranualla elokuun alussa koko kylän voimin sillä Kyläyhdistys järjesti meille tämän reissun ja mukana oli 35 matkalaista sekä aikuisia että kiitettävästi myöskin nuorta väkeä aivan sylilapsista eläkeläisiin.Yhtään tyytymätöntä matkalaista ei ollut väsyneitä kylläkin kaikki loppu matkasta kierreltyämme viimeiseksi eläinpuistossa koko 2,6 kilometrin lenkin.
 Torilla kiertelimme ensin ja täytyihän niitä Lakkoja (hilloja) ostaa muutama kilo että saa talvella herkutella.Sitten koko joukko vietiin syömään Ilves hotelliin notkuvien ruokapöytien ääreen.Vatsat täynnä ja tyytyväisinä sitten jatkoimme eläinpuistoon.
Tässä taitaa olla peräti Huuhkaja korkeassa persoonassaan.

Tässä on joku Pöllö muuta nimeä en siitä muistakkaan.

Torilla oli myytävänä tälläisiä olisi kyllä pitänyt ostaa tyttären vanhimmalle pojalle joka valmistuu ensi keväänä sähköasentajaksi mutta koko olisi ollut huono arvioida vuoden päähän mutta varmasti niitä saa lähempääkin.Täytynee harkita ostanko sen sitten valmistujais lahjaksi.

Elokuun viimeinen ukkonen näytti tämän näköiseltä illan pimentyessä taivaan rannassa auringon laskiessa.Oli melkoista jytinää ja salamointia kun muuten oli täysin pimeää ja vain salamat leiskusivat.

Viime sunnuntaina postinhaku reissulla näin jo ensimmäisen täysin ruskassa olevan puun,taitaa olla Haapa.
Meillä on sitten pieniäkin taas vaihteeksi kun nämä olivat syntyneet meidän Hailuoto reissun aikana tässä ne ovat noin neljän viikon ikäisenä.
Kaunista syksyä on ollut mitä kauniimman ja lämpimän kesän jälkeen.Syksyn merkin näkyvät jo luonnossa selvästi keltaiset leijailee maahan ja värjää muutakin luontoa hiljalleen ruskan väreihin.Aamut alkavat olla viileitä syksyn kirpakoita mutta yö pakkasilta olemme vielä säästyneet päivät ovat olleet lämpimiä ja aurinkoisia.Mukavaa syksyn jatkoa kaikille.

torstai 1. elokuuta 2013

Hailuodossa Teatterifestivaaleilla

Teimme viime viikonloppuna semmosen reissun jota en kuvitellut tekeväni,sillä pitkään olen haaveillut käyväni Hailuodossa mutta ei vain ole saanut aikaiseksi ei etes silloin kun lapset olivat pieniä ja varmasti olisivat nauttineet matkasta lautalla.
 Isäntä ilmoitti loppu viikosta että nyt sitten lähdemme Hailuotoon teatterifestivaaleille lauantaina että alahan pakata asunto-autoa,ja tottahan tein työtä käskettyä.
 Mutkia tuli tietenkin matkaan sillä emme saaneet houkuteltua pojan poikaa mukaamme vaikka kuinka yritimme ,veimme hänet sitten linja-autolle kotimatkalle.Sen jälkeen matkamme jatkui lauttarantaa kohti mutta vielä tuli yksi mutka kun tuli tekstiviesti että meitä odotellaan Muhokselle serkun pojan rippijuhlille jotenka piti pistäytyä kortti ja kukkia hankkimassa,onneksemme olin pakannut hieman parempaa vaatetta mukaan jotenka piti välillä sitten vaihtaa vaatetustakin kiitos tuon asunto-auton sillä muuten vaatteen vaihto olisi tapahtunut taivas alla.
 Lopulta sitten pääsimme lautallekkin mutta hieman aikataulustamme myöhässä.
Lauttaranta lähestyy tuulimyllyineen.
Tuulimylly vähän lähempää.
Lopultakin jonossa lautalle.Onneksemme olimme niin ajoissa että olimme toisena.Tuolle kuvassa olevalle lautalle emme päässeet sillä tämä oli varalauttana ja liikennöi sitten sunnuntaina pois tullessamme kun autoja oli niin paljon että joutuivat kuskaamaan oikein kahdella lautalla pois saaresta.
Aavaa merta kesti noin puolentunnin verran ihailla.
Illalla sitten mennessämme katsomaan Performanssia Pöllänniemeen alkoi ukkonen jyrähdellä ja synkki pilviä kertyi taivaalle.
Nuotio valaisi ja lämmitti.Performanssi esitettiin nuotion loimutessa rannassa ja salamoiden leiskuessa taivaalla valaisten synkän taivaan kauttaaltaan mutta onneksemme ukkonen jylläsi tuolla ,antereen puolella hieman Oulun alapuolella Siika-ja Lumijoen paikkeilla.
Salamoivasta taivaasta en saanut kuvaa mutta oli se semmoinen näytös etten ole aikaisemmin nähnyt moista salamointia sitä istuimme tuntitolkulla ihailemassa asunto-auton ikkunasta vettä ei tullut ollenkaan mutta myrsky oli melkoinen kun tuntui että puuskat kaata auton.Yli kolme tuntia sitä salamointia ja jyrinää kesti.
Puolen yön aikaan oli synkän näköinen taivas auringon vielä heittäessä viimeisiä säteitään.
Kalastajien veneitä ja laituria Pöllänniemessä.
Sunnuntai iltana pois tullessamme oli taas mantereen puolella ukkospilviä mutta ne häipyi jonnekkin 
Ensi viikon loppuna meillä on sitten taas reissu edessä sillä lauantaina suunnistamme linja-autolla Kyläyhdistyksen järjestämälle reissulle Ranualle. Käymme Hillamarkkinoilla,Karamellitehtaalla ja tietenkin Ranuan eläinpuistossa katsomassa kuinka isoksi on kasvanut Jääkarhun pentu.Lapsia lähtee sen verran matkaan että saattaa tuo karamellitehdas kiinnostaa niitä eniten.Siitä reissusta kuvia sitten myöhemmin.