Gadgetissa oli virhe

torstai 5. syyskuuta 2013

Ranualta ja vähän kotoakin

Taas pitkästä aikaa saan jotain aikaiseksi tännekkin.Vierailimme Ranualla elokuun alussa koko kylän voimin sillä Kyläyhdistys järjesti meille tämän reissun ja mukana oli 35 matkalaista sekä aikuisia että kiitettävästi myöskin nuorta väkeä aivan sylilapsista eläkeläisiin.Yhtään tyytymätöntä matkalaista ei ollut väsyneitä kylläkin kaikki loppu matkasta kierreltyämme viimeiseksi eläinpuistossa koko 2,6 kilometrin lenkin.
 Torilla kiertelimme ensin ja täytyihän niitä Lakkoja (hilloja) ostaa muutama kilo että saa talvella herkutella.Sitten koko joukko vietiin syömään Ilves hotelliin notkuvien ruokapöytien ääreen.Vatsat täynnä ja tyytyväisinä sitten jatkoimme eläinpuistoon.
Tässä taitaa olla peräti Huuhkaja korkeassa persoonassaan.

Tässä on joku Pöllö muuta nimeä en siitä muistakkaan.

Torilla oli myytävänä tälläisiä olisi kyllä pitänyt ostaa tyttären vanhimmalle pojalle joka valmistuu ensi keväänä sähköasentajaksi mutta koko olisi ollut huono arvioida vuoden päähän mutta varmasti niitä saa lähempääkin.Täytynee harkita ostanko sen sitten valmistujais lahjaksi.

Elokuun viimeinen ukkonen näytti tämän näköiseltä illan pimentyessä taivaan rannassa auringon laskiessa.Oli melkoista jytinää ja salamointia kun muuten oli täysin pimeää ja vain salamat leiskusivat.

Viime sunnuntaina postinhaku reissulla näin jo ensimmäisen täysin ruskassa olevan puun,taitaa olla Haapa.
Meillä on sitten pieniäkin taas vaihteeksi kun nämä olivat syntyneet meidän Hailuoto reissun aikana tässä ne ovat noin neljän viikon ikäisenä.
Kaunista syksyä on ollut mitä kauniimman ja lämpimän kesän jälkeen.Syksyn merkin näkyvät jo luonnossa selvästi keltaiset leijailee maahan ja värjää muutakin luontoa hiljalleen ruskan väreihin.Aamut alkavat olla viileitä syksyn kirpakoita mutta yö pakkasilta olemme vielä säästyneet päivät ovat olleet lämpimiä ja aurinkoisia.Mukavaa syksyn jatkoa kaikille.

6 kommenttia:

  1. Hienoja luontokuvia ja niin söpöjä pikkukissoja. Onneksi Dessi ei tykkää muista kissoista (vaikka sietää Asterixia), muuten voisi tulla kissakuume ;)

    Illat pimenevät jo kovin aikaisin ja aamuisin on kylmä. Kyllä se syksy sieltä vain saaapuu.

    VastaaPoista
  2. Mukavan kuuloinen tuo teidän kylän Ranuan retki.
    Hiljaksiin luontoäiti vaihtaa palettiinsa syysvärit ja valoisan ajan pituus lyhenee.
    Söpöläisiä nuo kissanpojat.
    Kauniita päiviä!

    VastaaPoista
  3. Kiva matka teillä!
    Ihania kisuja!
    Mukavaa syyskuuta!

    VastaaPoista
  4. Matkailu avartaa aina. Kissat on niin söpöjä pieninä

    VastaaPoista