Gadgetissa oli virhe

lauantai 11. syyskuuta 2010

Aikamoinen urakka

Tiistaina urakoitiin Emolehmille jaloittelu tarhaa ja lantalaosa suunnilleen 50 kuutiota valmis betonia meni,neliöitä en muista mutta täysi kahdeksan tuntia meni neljältä mieheltä.
Tässä  on jo vähän yli puolessa valut.
Isäntä liippaa ja tasoittaa sähkö käyttöisellä koneella lantalan pohjaa.

Vanhempi poika ja hänen tuttavansa levittämässä ja tasoittamassa m
Tässä rännillä valutetaanmassaa ja nuori isäntä nostelee betoniverkkoa ettei se jää kaikkein alimmaiseksi. 
Minulle ei jäänyt muutakuin huolehtia ruokahuollosta ja juomista,ei onneksi ollut kaikkein lämpimin päivä tällä viikolla mutta tuulen henkäystäkään ei oikeastaan ollut jotenka hiki virtasi koko joukolta oli se sen verran kovaa hommaa..Kaikki käveli loppuillasta hieman koukussa kun eivät saaneet selkää kunnolla suoraksi.Vaivasia miehiä oli vielä seuraavanakin päivänä.Ensiviikolla on sitten poppuosan valu mutta se tehdään sitten maabetonina,se on sitten asia erikseen.
     Mukavaa viikonloppua kaikillen kävijöille.

7 kommenttia:

  1. Onpas ollut suuri urakka!Kyllähän noin raskaassa työssä tulee hiki!
    Mukavaa viikonloppua!!

    VastaaPoista
  2. Betoniauto on kuin Asterixin Obelix :).

    Varmasti oli melkoinen urakka. Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  3. Kylläpä on miehillä ollut kova urakka! Mutta lopussa kiitos seisoo ja (minunkin) kullanmurut pääsevät jaloittelemaan uusille tiloille! Ja varmasti oli sinullakin kova urakka keittää ja laittaa ruokaa miehille. Mutta mukavaa viikonlopun jatkoa sinne kaikille!
    Muuten miten lehmät ym. suhtautuvat uusiin paikkoihin? Entä vieraisiin ihmisiin? Kerroppas hieman lehmien ym. luonteesta ja niiden käyttäytymisestä ym.

    VastaaPoista
  4. Siellähän on ollut kunnon talakoot!
    ;o) jo vain betoniauto on obelixin pöksyt.
    Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  5. Kova urakka miehillä, mutta myös sinulla, huolehtiessasi ruokahuollosta! oikeesti taisi olla tärkein juttu koko asiassa. Tyhjällä mahalla ei jaksa mitään :)
    mukavaa pyhäpäivää sinne:)
    tuksu

    VastaaPoista
  6. Onpas ollut urakkaa!!! En viitsikään yhtään narista pakkaamisesta ja muutosta ;).

    VastaaPoista
  7. Kiitos kaikille vierailusta ja kommenteista.

    Ei se ruuanlaitto niin hirveä urakka ollut kun sitä on niin monesti joutunut isommalle porukalle laittaan.Täällä on ollut aina semmonen tapa että kaikki talkoolaiset saavat vatsansa täyteen sillä tyhjällä vatsalla ei työt suju.

    VastaaPoista