lauantai 11. syyskuuta 2010

Aikamoinen urakka

Tiistaina urakoitiin Emolehmille jaloittelu tarhaa ja lantalaosa suunnilleen 50 kuutiota valmis betonia meni,neliöitä en muista mutta täysi kahdeksan tuntia meni neljältä mieheltä.
Tässä  on jo vähän yli puolessa valut.
Isäntä liippaa ja tasoittaa sähkö käyttöisellä koneella lantalan pohjaa.

Vanhempi poika ja hänen tuttavansa levittämässä ja tasoittamassa m
Tässä rännillä valutetaanmassaa ja nuori isäntä nostelee betoniverkkoa ettei se jää kaikkein alimmaiseksi. 
Minulle ei jäänyt muutakuin huolehtia ruokahuollosta ja juomista,ei onneksi ollut kaikkein lämpimin päivä tällä viikolla mutta tuulen henkäystäkään ei oikeastaan ollut jotenka hiki virtasi koko joukolta oli se sen verran kovaa hommaa..Kaikki käveli loppuillasta hieman koukussa kun eivät saaneet selkää kunnolla suoraksi.Vaivasia miehiä oli vielä seuraavanakin päivänä.Ensiviikolla on sitten poppuosan valu mutta se tehdään sitten maabetonina,se on sitten asia erikseen.
     Mukavaa viikonloppua kaikillen kävijöille.

lauantai 4. syyskuuta 2010

Nyt kun kesä mennyt on

Syksyn ensimmäinen askare on laitta meidän tiensuuhun kallunat tai kanervat  tonkan päälle ja aurinkokenno valaisin,myöhemmin laitan lampun tilalle joko patteri kynttilän tai  poltan siinä tavallisia lyhtykynttilöitä ohikulkijoiden iloksi ja harmiksi.
Ulko krysanteemi innostui kukkimaan aurinkoisesti.
Runkoruusuni päätti vielä kerran aloittaa kukinnan jo neljännen kerran tälle kesälle.
Punainen koivu alkaa olla syysväreissä elikkä alkaa kellastua samanlailla kuin muutkin koivut.
Pihakoivussa on jo syksyn merkkejä keltaisia lehtiä ja jonkun verran jo varisseitakin.
Vaahteralla ei ole vielä mitään kiirettä talviteloille,kaikki muut alkavat kellastua ja puottaa lehtiään mutta vaahtera täysin vihreä.Kellastuu vasta sitten kun tulee pakkaset ja saman tien puottaa kerralla lehtensä.
Tässä on jo keritty monta kynttilää polttaa tällekkin syksylle onneksi on jäljellä vielä viimetalven varastoja.

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Näitä minä rakastan

Sain jokuaika kustin polkemana tämän kortin ja näitä mummo kortteja minä rakastan ja keräilen.
Kiitos vielä lähettäjälle.
Joka kerta kun menen johonkin uuteen liikkeeseen täytyy tsekata mummokortit jotenkin nämä on minua itseäni .
Posted by Picasa

maanantai 30. elokuuta 2010

Tunnustus

Sain tämän tunnustuksen Neferin blogista,kiitos vielä kerran.
                                   
.Haluaisin jatkaa tätä tunnustusta Vesimiesneullo, Märta ja sagan blogeihin..
 
             

Pyynnöstä

Joku taisi kysyä mitä Huopaset langasta oikein voi tehdä,minulla se on muotoutunut tämmöisiksi hatuiksi.tukin avulla saa useamman kokoisia.
Näitä on ihan kiva tehdä ja jokainen väri huopuu hieman eri tavalla samoiten toiset on helpompi muotoilla.Vaalean vihreää ja keltaista ei minun mielipiteeni mukaan kannata tehdä samaan työhön sillä keltainen huopuu paremmin kuin vihreä..Nämä ovat viimetalven satoa joista ainoastaan vaaleanpunainen  (pinkki)on omassa hyllyssä.

keskiviikko 25. elokuuta 2010

Kesken eräistä

Tuohon kuistin viereen pitäisi jotain saada aikaseksi,multakasa vasta osittain levittämätä.
Iso kivi on jo siirretty ehkä oikealla paikalleen.

Tähän kivelle ajattelin tuon lyhtyni laittaa ja tuohon kiven ympärille pitäisi ensi keväänä koettaa sommitella jonkinlaista kukkapenkkiä.Koosta ei ole vielä hajuakaan mutta selvinnee sitten ensi keväänja kesän aikana jos terveyttä riittää.
Tuon lyhdyn teki muutama vuosi sitten veljeni tytär kun opiskeli keramiikkaa Toholammilla.Niiden piti tehdä oppilastyönä jokin asiakas työ ja minulla teki mieli jotain Japanilaistyylistä lyhtyä ja tullaisen minä sitten sommittelin malliksi,ensimmäinen versio räjähti polttouunissa mutta toinen sitten onnistui.Lasikin on poltettu ja antaa valon kivasti ulos.
Tämä pihan laitto antaa haastetta sillä yleinen tie kulkee nuiden kuusien takana ja kesäisin aika vilkasta kun vähän matkan päässä tästä on niin sanottu isokenkästen huvila alue.

tiistai 24. elokuuta 2010

Oon se minäki jotain

saanut aikaseksi talven ja kevään aikana.Tässä muutamia sukkia ja lapaset jo alkuvuonna neulottu lukuun ottamatta kirkkaanpunaisia sukkia jotka neuloin autossa Rippijuhla reissussa elokuun alussa.
Tytöille neulotut polvisukat menevät myös joululahjaksi tammi-helmikuun neulesatoa.Huomasin että kuvista jäi pois muutamat räpikkäät osa on jo uusilla omistajillaan mutta parit olisi vielä kotona käärimistä vailla.
Näistä pitäisi alkaa syksyn satoa tekemään Mohairista itselleni kaulahuivi saman väriselle huopahatulle.Tempolle ja kukkakedolle on vasta mietinnässä tuleekohan niistä tytöille jotain .
Sitten tämä suuri rakkauteni Huopanen saa nähdä montako hattua teen tämän syksyn aikana viime talvena sain vain 9 aikaseksi.Erittäin niellyttävää neuloa ja tulee joutuin valmista.Hattu-tukki pitäisi vain uusia.
Alkaa tuntua että hihat saa heilua meleko rivakasti että tustakin lankamäärästä pääsen eroon mutta kun tässä ei ole etes kaikki,silkkivillat puuttuu kokonaan ja paljon muuta.