tiistai 29. tammikuuta 2013

Lorvikatarria

Huomasinpa tässä että minkähänlaisessa mielenhäiriössä minä oikein olen ollut kun blogini tausta on vaaleanpunainen en aivankaan varmasti ihan oikeasti ole sitä tarkoittanut.

Lorvikatarri on iskenyt kun ei oikein tee mieli neuloakkaan tai oikeammin en ole löytänyt sellaista ohjetta joka sytyttäs niin paljon että ottais langat ja puikot esille.Lukemista ja ristikoita kyllä olen koettanut harrastaa ja taas pitäis lähteä kirjastoon hakemaan kassillinen kirjoja.Olen vasta tänä talvena tutustunut Barbara Cartlandin tuotantoon ja niitä tuntuu olevan melko paljon jotenka talvi taitaa mennä siihen.Tuli tosin luettua Tuomas Kyröäkin Mielensä pahoittajan muodossa.

Sain kuopukselta joululahjaksi uuden puhelimen Lumia 710:pin ja tämähän oli huomattavasti erilainen kuin entinen puhelimeni opettelemiseksi meni ja joulunpyhät kului rattoisasti siihen tutustuessa.Kamera siinä on hyvä mutta ensimmäisen kerran kun yritin saada kuvia tietokoneelle niin apuvoimia täytyi käyttää ennenkuin onnistui.
Talvi on ollut leppoista ilmojen suhteen vaikka joulun alus meni kireissä pakkasissa niin ei kuitenkaan pitkiä pakkas kausia vielä ole ollut välillä on satanut vettä ja lunta,tänäänkin on ollut lämpimän puolella ja lunta satanut mutta lunta ei vieläkään ole niin paljon kuin  normaalisti näillä korkeuksilla on ollut tähän aikaan talvesta.

   Lepposaa talven jatkoa ja kevättä ootellessa.


12 kommenttia:

  1. Blogisi tausta-vaaleenpunanen on ihana!
    Joskus ihminen tarttee semmosen lorvikatari-kuurin, olla vain ja mietiskellä!
    Sun blogijutut ovat kuitenkin ihania ja osaat tehdä käsilläsi ihmeitä!
    Olen niitä kauniita juttuja nähnyt omin silmin :)
    Mukavaa viikonjatkoa ja tervetuloa kunhan saat mietityksi :)
    tuksu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan vaaleanpunainen kaunis väri mutta itse en oikein ole koskaan ollut siitä hurmoksissa.Ruusuissa on pistämätön vaaleanpunainen.
      Ompelu kiinnosta tällä hetkellä enemmän kuin neulominen.

      Poista
  2. Minäkin olen ihastellut vaaleanpunaista taustaa blogissasi on niin pirtsakka.

    Hyvällä omalla tunnolla lorvi! Se on luvallista.

    Odotapa vain kun oikein pääset sinuiksi kamerasi kanssa, alat ihmettelemään miten oikein pärjäsit ennen.

    Itse tuon kuvat "pilven" eli dropboxin kautta, siirtyy puhelimesta automaattisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omalta kameralta ja vanhasta puhelimesta kuvat siirtyi mutkattomasti koneelle mutta tästä uudesta ei niin mutkattomasti.

      Poista
  3. Kyllä joskus saa laiskottaa :)

    Täällä on kyllä reilusti lunta ja lisää tulee koko ajan. Tykkään kunnon lumisesta pakkastalvesta, mutta huono ajokeli pelottaa. Pääkaupunkiseudulla liikennekäyttäytyminen on todella vaarallista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin sataa nyt hiljalleen lunta mutta oikeaa pyryähän sää tiedotus on luvannut.Illalla täytyis lähtä pukuompelu piiriin mutta toivottavasti ilmasta ei tule niin sakea ettei sekaan mahtuis.
      Minähän tykkään myös lumisesta pakkas talvesta mutta liika on siinäkin liikaa.Tiellä saa olla aina varovainen ja törpöilijöitä on joka tiellä niin autoilijoissa kuin jalankulkijoissakin.

      Poista
  4. Päästit vaaleanpunaisen kanssa sisäisen prinsessan valloilleen.
    Lorvailukauden jälkeen iskee sitten mahoton duraseljakso, jahka ne akut on ekaksi ladattu.
    Sitten onkin vauhti sitä luokkaa, jotta heikompaa hirvittää.
    Onneksi on näitä atk-tuntijoita lähipiirissä, joita voi sitten konsultoida kiperissä paikoissa.
    Havukka-ahon sinisiä ajatuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oiskohan se sitä että minustakin löytyisi se prinssessa jo vihdoin viimein.
      Toivottavasti durasel jaksosta tule kovin huomiota herättävää.

      Konsultti apua on joutunut käyttämään jälki kommentein.

      Poista
  5. No sitten minussakin on herännyt prinsessa, koska pidän tästä vaaleanpunaisesta taustastasi kovin :)
    No johan on, minäkin sain kuopukselta joululahjaksi älypuhelimen ;D Varsinaista opettelua...*huoh*
    Täällä ollaan nyt plussan puolella ja sataa vettä, ei ollenkaan mukavaa, varsinkin kun huomiseksi luvataan taas pakkasta. Mutta tätähän tämä länsirannikon talvi yleensä on.
    Mukavia lukuhetkiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On mukava ettei yksin tarvitse prinssessana olla.
      Se näissä älypuhelimissa on huono puoli ettei näissä ole kunnollisia soitto ääniä vaan jonninjoutavia länkytyksiä.
      Plussa se on täälläkin näyttänyt ja taivaalta tullut jo kaksipäivää märkää lunta.
      Eilen haetuista kirjoista jo toinen luettavana.

      Poista
  6. Lorvikatarri on vain hyväksi välillä :).

    Lunta on ihan tarpeeksi tällä hetkellä ja lisää tuli eilen katolta alas...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon koettanu ihteeni lohutta että joskus on hyvä lorvia.

      Lunta alakaa olla täälläkin ihan tarpeeksi sen verran on tullut uutta tällä viikolla.

      Poista