lauantai 29. syyskuuta 2012

Sekalaista syksyä

Sain tämän tunnustuksen jo kauan sitten Karjakolta http://navetanovelta.blogspot.com ja kiitos siitä vielä kerran.

Tunnustuksen säännöt:
1.Kiitä linkinkera bloggaajaa joka antoi tunnustuksen.
2.Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempi bloggaajallesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3.Kopioi Post-it lappu ja liitä se blogiisi.
4.Ole iloinen tunnustuksesta,vaikka se onkin kerrottu vain Post-it lapulla ja toivo että lempi bloggaajasi jatkavat sen eteen päin.

En kuitenkaan jatka tätä eteen päin koska niitä lempi bloggaajia on niin paljon enemmän kuin viisi niin tasa arvoisesti toivon että vierailijat ottaisivat tämän tunnustuksen ja veisivät mennessään.

Tässä taannoin alkoi kuulua kolinaa olohuoneen ikkunan takaa ja naapurin kollihan siellä oli tyttöihin pyrkimässä.
Helli tyttönen hieman ujosteli.
Kävipä Remukin ihmettelemässä outoa kulkijaa ja ellei olisi ollut ikkuna välissä niin lähtöhän se olisi kollille tullut.
Tässä muutamana lauantai-iltana oli komea sateenkaari.
Tässä sateenkaari toisesta päästä..

Syksy on väistämättömästi saapunut sateineen ja kylmine ilmoineen.Mutta vielä tämän viikon tiistaina istui pihassa sähkölangalla  Pääskysperhe jolla oli juuri lentämään oppineet poikaset ja tietenkin suu ammollaan ruokaa odottamassa.En tiedä varmasti joko lähtivät hissukseen etelää kohti kun ei nyt ole näkynyt mutta itikka-ruokaa ei taida enää olla paljon saatavilla.Sitäkään en varmaksi tiedä oliko tällä Pääsky pariskunnalla toinen vai jopa kolmas poikue tälle kesälle sillä ensimmäiset Pääskyset tulivat jo huhtikuulla ja olivat täysissä pesän teko touhuissa kun sitten pää osa pääskysistä tuli  pesä paikoilleen.
Vettä on satanut taas omiksi tarpeiksi ja miksipä ei toisillekkin jakaa.Aurinkoakin on aina välillä näkynyt mutta siitä huolimata on ollut aika kylmää ja tuulista.
Pukuompelussa olen käynyt nyt 3 kertaa ja ulkoilupukuni alkaa olla kokoamista vailla.Hitaasti hyvä tulee niinhän ne aikoinaan opetti.Ensimmäisenä iltana ei paljon muuta keritty kun ilmoittautua ja suunnitella mitä alan tekemään.Toinen ilta meni kaavojen etsimisessä ja piirtämisessä kolmas  sitten kankaan leikkauksessa.Ompelut aijon tehdä kotona omalla tutulla koneella tai kuljeta sitten koneeni matkassa..Koululle oli ostettu uudet ompelu-ja saumaus koneet  mutta ompelukoneet olivat jotain hipasutekniikalla olevia etten yritäkkään niiden käyttöä opetella.Sitten pitäisi ruveta suunnittelemaan mitä sitä seuraavaksi keksisi ommeltavaa.
Mukvaa syksyn jatkoa sateista huolimata.

11 kommenttia:

  1. Upeita sateenkaaria :)) Tuo pukuompelu kuulostaa tosi mukavalta, siinä syksy kuluu mukavasti. Jaa-a, ikuisuuskysymys jokaisen käsityön jälkeen; mitä seuraavaksi ;D;D
    Oikein mukavaa viikonloppua, syyskuun viimeistä viedään jo

    VastaaPoista
  2. Kivan näköinen vieras sisälle pyrkimässä. Meillä koira on ruvennut ilmoittamaan, kun kissamme haluavat sisälle. Ihan kiva tapa, paitsi jos se tapahtuu klo 4.20 ;)

    Syyssateet ovat saapuneet tänne Etelä-Suomeenkin, mutta lämmintä on. Saisi jo tulla vähän viileämpää ja etenkin kuivempaa.

    Kuulostaa mukavalta tuo ompelukurssi. Minä olen niin täysin ompelutaidoton, että tarvitsisin jonkin ihan peruskurssin. Ehkä sitten eläkkeellä ;)

    VastaaPoista
  3. :) ai jotta sellaisia riiuureissuja :)

    VastaaPoista
  4. Mainio kuva: kolli riiuulle tulossa!

    Täälläkin on tänään sadellut ja niinpä päivä on ollut hyvin harmaa. Viime viikolla vielä onneksi aurinkoa vilautteli ja sai auringon paisteessa ihastella ruskan hehkuvia värejä.

    Tuttu juttu tuo, mitä seuraavaksi. Itsekin nyt työn valmiiksi saatuani, etsin jo puikot ja lankaa seuraavaan projektiin. Keskeneräisiä projekteja olisi kylläkin odottamassa, mutta niin se vaan pitää uutta aloittaa.

    VastaaPoista
  5. Täällä oli vielä eilen oikeita itikoita ja polttaisia. Vettä on tullut meilläkin niin kuin muuallakin. Jotenkin tuntuu siltä, että syksyllä sateenkaaren värit ovat kirkkaammat kuin keskikesällä. Muutama viikko sitten heräsin aamuyöllä, kun ulkona tuuli vonkui ja jossain ylhäällä elosalamat loimusivat. Jyrinää ei kuulunut, mutta valot loihusivat pitkin taivasta. Minun ompelukoneeni on vielä naftaliinissa.

    VastaaPoista
  6. Upeita sateenkaareia:)Ihana vieras tulossa kylään:)

    VastaaPoista
  7. Kiitos kommenteista.
    Syys sateet jatkuvat kuntoilu täytyy tehdä kuntopyörän selässä niin ei kastu.

    VastaaPoista
  8. Ihmettelen ihan, miksi en ole aikaisemmin blogiisi eksynyt. Kiinnostuin, kun Navetan ovella kerroit syystöistä ja tulin kurkistelemaan ovellesi.
    Äkkivilkaisulla huomasin, että olet selvinnyt viime aikoina sairaalareissusta operaatioineen. Kuinka vointisi on kohentunut pallolaajennuksen jälkeen?

    Syksyiset terveiset Helsingistä!

    VastaaPoista
  9. Kiitos kommentista Sirkku ja tervetuloa vierailulle.
    Sairaala reissusta on kohta 2 kk ja olosuhteisiin nähden hyvin.Liikaa ei uskalla intoilla mutta kuntoilla olen yrittänyt maltilla välillä ulkoillen ja kuntopyörällä silloin kun ei sateeseen viitsi lähteä.

    VastaaPoista
  10. Hienosti onnistui kuvat sateenkaarista. Olen joskus itsekkin yrittänyt mutten ole noin hyvin onnistunut.

    VastaaPoista
  11. Kiitos kommentista saga.
    Hyvin onnistui minunkin mielestä ottaen huomioon että kännykän kameralla otettuja kuvia.

    VastaaPoista