Gadgetissa oli virhe

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Aurinkoisella hangella on mukava viilettä kelkalla.
Pääsiäisen aika meni minulla potiessa tätä riivatunmoista flunssaa enkä ollenkaan tästä tykkää.Jo viimeviikolla alkoi tuntua että flunssa on tulossa kun kurkkua karvasteli,silmiä kirveli ja korvat menivät vähä väliä tukkoon ja kutisivat.
Pitkänä perjantaina lähdimme isännän kans kyläreissulle Haukiputaalle ja toimme yhden lapsenlapsen tullessamme pääsiäis lomalle kun sillä oli halu päästä kelkkaileen.Koko päivän jalkeilla olo ei tehnyt ollenkaan hyvää orastavalle flunssalleni,lauantaina alkoi sitten nostaa lämpöä ja nenä vuotaa kurkussa tuntui kuin olisi santapaperia yrittänyt nieleskellä.Kun meikäläisen normaali lämpö on 35,2-35,8 välillä tuntuu hassulta puhua kuumeesta kun se nousee yli 36,5 mutta olo alkaa jo silloin olla sanoin kuvaamaton kun ei tiedä mitenkä päin yrittäis olla,hikeä puskee ja välillä palelee onneksi ei kuitenkaan noussut kovin korkealle sillä jo 38 asteessa en pysy pystyssä.Nyt alkaa jo olo normalisoitua vaikkakin nenä vuotaa vilä mutta se kehuttu yskä ei vielä ole alkanut.
Flunssasta huolimata saimme kuitenkin pääsiäisenä grillikauden avattua mutta ei grillattu lammasta vaan ihan perinteistä possua.Pääsiäinen yllätti tänä vuonna aikaisuudellaan jotenka unohdin tilata kotimaista lammasta ja ulkolaista en huoli sillä minullahan loppuu hampaat jos joka kerran katkaisen yhden hampaan ulkomaisen lampaan sitkeyden tai jänteiden takia.Muutama vuosi takaperin niin pääsi käymään eikä se lammas mitään herkkua ollut sillä miesväkikin ilmoitti ettei meille tarvitse ulkolaista ostaa mieluummin syödään kotimaista tai vaikka porsaan paistia.
Pääsiäinen oli aurinkoinen mutta aika tuulinen,ulos en kuitenkaan uskaltanut mutta voihan sitä aurinkoa ihailla ikkunastakin.Juulia kyllä nautti ulkoilmasta sitäkin enemmän ja viiletti kelkalla pitkin peltoja välillä piti tietenkin tankata niin tyttö kuin kelkkakin.
Nyt on paripäivää ollut hieman pilvistä ja luntakin saatu taas jonkin verran lisää ja tuuli on ollut aikamoinen.Ulos en kuitenkaan taida lähteä vielä vaan parantelen itseäni.Voimat on kyllä kadonneet kun ei ole etes tietokoneella jaksanut värkätä eikä käsityötkään ole luistaneet kuin muutaman kierroksen verran sukan vartta kerrallaan.
Toivotaan että kevät jatkuisi aurinkoisena ja voimia antavana.Viime vuonna pääsiäisen aikaan pääsi jo pihaa haravoimaan mutta saa sitten nähdä joko vappuna on lumet kadonneet sillä siihen on vielä kolme viikkoa aikaa.

9 kommenttia:

  1. Pikaista toipumista:)Kyllä aurinko antaa uutta voimaa ja pirteyttä!Mukava huhtikuuta!

    VastaaPoista
  2. Pikaista paranemista :)

    Kylmää on täällä Etelä-Suomessakin, vaikka aurinko välillä huijaa luulemaan että olisi jo vähän lämmennyt. Ja lunta riittää meidän pihallamme niin ettei tarvitse kuin unelmoida pihatöistä.

    VastaaPoista
  3. Onkin olleet tänän vuonna nuo flunssat sitkeää sorttia.

    Mukavaa kevään jatkoa :)

    VastaaPoista
  4. Ei kun paranemisia. Flunssa on aina ei toivottu vieras.
    Kuin varkain se kevät sieltä tulee. On aina tullut ja tulee jatkossakin. On parempi että nyt on kylmää kuin että takatalvi iskisi toukokuun lopulla.
    Ihanaista kevään odotusta!

    VastaaPoista
  5. Täällä osa sairastaa ja osa vielä sinnittelee lentsua vastaan, mutta paranemisia.

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommenteista vesimiesneuloo,Huopatossunen,Neferi,Fred ja saga.
    Tämä flunssa ei oo ollenkaan mukavaa kun on niin sitkeää ja hiki tulee jo imuroidessa niin muutapa ei sitte jaksakkaan tehdä.
    Tänään on ollut pilvistä ja kylmä tuuli mutta lämpötila jo +6 kieppeillä koko päivän,taitaa se sittenkin alentaa hankia ihan sopivalla vauhdilla.

    VastaaPoista
  7. Harmillista, että sinulla meni nämä kauniit hankikelit lentsun kourissa. Toivotan pikaista paranemista.

    VastaaPoista
  8. Toivottavasti olet jo toipunut ja jättänyt jäähyväiset lentsu pasilliskolle.
    Sisiliskoja ei näy vielä täällä eikä lumikelkkailukauden jatkuessa vielä sielläkään.
    Kaunista alkavaa kevätviikkoa!

    VastaaPoista
  9. Kiitos kommentista Tuulikki ja Tarina.
    Tämä flunssa on tosi sitkeää ei merkkiäkkään että hellittäsi,ainoastaan kuumetta ei ole enää ollut viikkoon mutta muuten tukkonen olo.

    VastaaPoista