keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Pakkasta on ollut

Sunnuntaina lehden haku reissulla sattui kamera mukaan ja tietenkin täytyi kuvata kun aurinko killotti kuusien lomassa ja pakkasta oli -25 astetta.
Samalla reissulla palatessa piti ihmetellä mitä on nuo valkoiset viirut taivahalla.
Tänään keskiviikko ilta-päivällä neljän jälkeen taivaan ranta ruskotti punaisena -26 asteen pakkasessa ja näpit oli jäätyä kuvatessa vaikka sormikkaat oli kädessä on tainnut käydä samoin kun suutarille aikoinaan vaikka kuinka neuloisi lapasia ei omiin käsiin ole eksynyt yhtään paria.
Vielä palaa muutamat valot terassilla ja aivan sen takia kun ulkona on niin pimeää niin ei olla raskittu vielä sammuttaa.
Pakkasta on ollut sen (enimmillään-30astetta) verran ettei pitkiä kävely lenkkejä ole tarennut tehdä mutta kuitenkin jokapäivä pikku lenkki.Lankaakaan ei hirveästi ole kulunut kun niitä junasukkia olen väkertänyt.
Nyt kun tuo uusi työhuone on valmis niin jopa ompelukoneet ovat olleet käytössä kun löytyy sitä korjattavaa vaikka on vain kolme aikuista niin näkyy riittävän ommeltavaa saumoissa ja rikkinäisissä taskuissa ym.
Lukemaankaan en ole paljon ehtinyt kun on ollut kirjanpitoa sun muuta ja näkyy tämä tietokone vievän muutenkin aikaa kun käy läpi päivittäin naamkirijat ja blogit etes kertaalleen.Olen jopa opetellut lehtiä lukemaan netissä kun meille tulee posti joskus kahden jälkeen ja ei sitten tule heti haettua vaikka ei mene kuin minuutin tai kaksi sitä hakiessa niin olen sitten yhdistänyt sen samalle reissulle päivälenkin kans.

16 kommenttia:

  1. Jo on pakkaspoika pitänyt teillä lystiä!
    Meillä paukkuu pakkasenkka - 21 on mittarissa.
    Kauniita ovat talvimaisemat.
    Iloisia talvipäiviä ja antoisia käsityöhetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lystiä on pitäny ja paukutellu yöllä nurkissa siihen kun yöllä herää niin miettii kauan että mikähän se oikein oli.

      Poista
  2. Täällä Helsingissä 9n nyt -20 mittarisa ja siihen lisättynä avomereltä puhaltava kylmä viima, minaa vitsit loppua lyhyeen. Riemullista Helmikuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän viima kaksinkertaistaa pakkaslukemat.
      Hyvässä muistissa on ne mereltä tulevat viimat kun olin Oulussa töissä ja yöllä Tuiran siltoja talsittiin iltavuorosta kotio ja kylmää se oli päivälläkin.

      Poista
  3. Onpas teillä ollut kylmää. Meilläkin mittari näytti tänäaamuna -20 ja aamulenkki lyheni puoleen tuntiin. Sen verran täytyy koiran saada liikkua ennen kuin jää yksin kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylmää on mutta kyllä sen kestää ku muistelee niitä kesän hehkuvia helteitä.
      Meillä koira ei tarkene pitkää lenkkiä tehä vai liekkö syy taluttajassa.

      Poista
  4. Ihan samanlaisia maisemia täälläkin, mutta ei ihan noin kovia pakkasia.

    Kivaa loppuviikkoa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanat on maisemat ja ihan mieluusti niitä ikkunasta ihastelee toista on lähtiä lenkille viimaan.

      Poista
  5. Toivotaan että pakkase helpottaa!
    Tolkku kaikessa!
    tuksu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkanen piti päivän tauon ja lumituisku oli melkoinen.

      Poista
  6. Kauniita kuvia,pakkasta meillä-25:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kahtena päivänä peräkkäin -33 astetta,

      Poista
  7. Kivoja maisemia!
    Täällä myös pakkanen riesana. Yli viikon mittari aamuisin yli -30* ja töistä tullessa samaten. Nyt on -33,7*. Pieniä pyrähdyksiä dallun kanssa iltaisin. Alkaa keho vaatia jo pitempää lenkkiä, mutta saa nähdä milloin sää antaa myöten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. -33 oli meillä enimmillään ja ei oikein pitkää lenkkiä tarennut vaikka aurinko paistoikin.Lenkille tekis mieli mutta tänään taas -26 ja eilisen tuiskun jäljiltä joka paikka tukossa.

      Poista
  8. Heips!
    Se mitä minä sanon tunturineuleeksi on valepatentti :)
    http://www.kaspaikka.fi/neulonta/neulokset/oikein-nurin-neuloksia.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiito vinkistä ja huomasin että juuri tällä ohjeella silloin vanhaan hyvään aikaan neulottiin niitä hieman ylisuuria jumppereita (reilusti kaksi kapiaa ihmistä olisi sopinut sisään).Tuota tunturi neuloksen nimiä en ollut kuullut aikaisemmin niin en osannut yhdistää sitä mihinkään.

      Poista