Gadgetissa oli virhe

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Kostea päivä

Pihassa lahoavassa kannossa kasvaa tämmösiä melkeimpä kukan näkösiä kääpiä.
Kannon juuressa on melko iso pahka joka on saanut koristeeksi näitä samaisia kääpiä,en vain osaa sanoa mitä kääpä lajia nämä on mutta kanto on ihan koristeellisen näköinen joten saavat siinä olla.
Minäkin sitten haksahdin tilaamaan Käsityökauppa Kujeesta näitä liukuvärjättyjä viron villalankoja.Punasävyisestä taitaa tulla revontulihuivi mutta en ole ihan varma vielä tuon sinisen kohtalosta tuleeko siitäkin jokin huivi.En ole vielä kerinyt enkä etes vyyhtiä aukaissut että olisin nähnyt lopullisen värityksen ovat vain niin ihanan värisiä.

Kostean päivälenkin aikana ei löytynyt muuta kuvattavaa kuin tuo kanto.Metsä tien vierellä oli niin märän näköinen ettei ollenkaan houkutellut metsä kävelylle kameran kanssa.Saapa nähdä milloin tällä korkeudella saadaan lunta ja pakkasta kun on niin pimeää päivälläkin ettei ulkoilu pahemmin houkuttele,tosin pakko jonkunlainen lenkki on kuitenkin aina tehtävä ettei kangistu keinutuoliin.

10 kommenttia:

  1. Johan on käävät komeita, oikein kerjäävät tulla valokuvatuiksi. Ja nuo langat ovat karamellin näköisiä. Kyllä niistä kelpaa kutoa kun osaa

    VastaaPoista
  2. Komeita kääpiä. Kyllä luontoäiti järjestää meille kauniita "luonnonkukkasia" tähän marraskuun harmauteen.
    Kajaanin messut ovat meillä mieheni kanssa jo perinne. Samoin äitienpäivän aikoihin olevat kevätmessut pitää uskollisesti käydä tutkimassa.
    Mukavaa marraskuun jatkoa!

    VastaaPoista
  3. Saman näköistä kääpää on tullut tänä kesänä meillekin kantoihin...onkohan ollut jotenkin suotuisa kesä...

    VastaaPoista
  4. Kääpä on kuin suoraan satumetsästä.
    Jep' onpas herkullisen värisiä lankoja.
    Harmaata, märkää ja lämmintä keliä on täällä etelässäkin. Hyvä puoli tietysti on, jotta voi surutta & huoletta vielä kihnuttaa pyörällä pitkin kyliä.
    Touhukasta alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommenteista Fred,ellu,Neferi ja Tarina.
    Saa nähdä kuinka isoiksi nuo käävät kasvaa.Tuo koivu on kaadettu 2004 syksyllä ja tähän asti se on vain kasvattanut sieniä ja nyt ensimmäisen kerran näen nuita kääpiä johtuneeko se jonkin asteisesta lahoamis prosessista.
    Liian lämmintä ja kosteaa meillä varmaan kohta aukeaa pihlaja-angervon silmut kun ovat niin isoja.

    VastaaPoista
  6. Kaunista kääpää!
    Nuo langat, nam! kutiaakohan tuo villa??? joskus olen kokeillut, niin ""tikkuisen""villaista vironvillahuivia kaulaan, että.
    Mukavaa päivää sinne
    tuksu

    VastaaPoista
  7. Koristeellisia kääpiä. Blogeissa on ollut kauniita huiveja vironvillasta. Värit niissä ovat aivan ihania.

    VastaaPoista
  8. Kiitos kommentista tuksu ja Tuulikki.
    Olen neulonut itselleni yhden vironvilla huivin mutta en ole oikein päässyt vielä kokeileen,nuo langat tuntuu ainakin käteen ihan mukavilta.
    Aliotin tuosta sinisävyisestä Annis-huivin värit siinä on ainakin minunkin mieleeni mutta laitan sen lahjaksi.

    VastaaPoista
  9. Kyllä tuo luonto on kauneutta pullollaan, niinkuin tuo kääpäkin sen osoittaa.
    Pitäisi vaan välillä kumartua kuvailemaan vähän alaviistoonkin.
    Vanhat kirjat ovat tosiaankin mitä mainiointa askartelumateriaalia, kuten olit minulle kommentoinutkin.
    Siinä on sekin hyöty, että materiaalia piisaa jos vaikka joku paperiarkki meneekin piloille.
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  10. Kauniita lankoja!Mahtava kääpä!
    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista