tiistai 30. elokuuta 2011

Kamera kierros

Alkajaisiksi muutama päivä sitten kuvattu terassi työmaan aloitus.
Nyt tässä vaiheessa tänään kun paalaajan remontti keskeytti rakentamisen.Ei tämä ole vasta kuin kolmas terassi meidän talossa,tälle pääsee saunasta vilvoitteleen sitten kunhan se sauna ja pesuhuone remontti on valmis.
Tietenkin kierroksellani piti kuvata näitäkin kun ohi kuljin.
Polun varrelta löytyi puolukoita ja nämä minä sitten söin kun sain ensin kuvattua.
Puutavara lanssiin sahanpuru kasaan oli Kettu-Repolainen tehnyt pesän,nyt oli hiljaista mutta aikaisemmin kesällä isännät oli nähneet siellä liikettä.
Emo oli juomassa tullessani.Tänä kesänä ei ole tarvinnut huolehtia juotoista kun miesväki veti vesijohdot jokaiseen aitaukseen.
Perhosia oli paljon ja aika riskisti lensivät kukasta toiseen etten tahtonut perässä pysyä kameran kanssa.
Tämä syysasteri puska on siirtänyt paikkaa jostain kumman syystä sillä olen koettanut sitä hävittää kun se niin rajusti leviää.Se on kadonnut melkein kokonaan siltä paikalta mihin sitä aikoinaan istutin ja nyt se on siirtänyt itsensä muutaman kymmenen metriä eri paikkaan jotenka olkoon nyt siinä kun perhoset näyttää tykkäävän.
Syysleimukin aloittelee kukkimista.
Näitä pilviä yritin kameran kanssa tuijottaa kun sieltä kuului lentokoneen ääni mutta en kerinnyt kuvata kun huomasin että Hirvikärpäsen peijooni vaelti niskassa ja sitä täytyi ruveta jahtaamaan.Olisihan minun pitänyt muistaa ettei paljain päin kärsi metsään lähteä kun hirvikärpäset on liikenteessä mutta paljonhan sitä muitaiskin jos sen muistais.Ei niitä kuitenkaan ollut kuin kolme tällä kertaa.
Lähtiessäni kierrokselle laitoin uuniin Paholaisen kakkuja ja sopivasti sain tullessani ne valmiina pois.
Kohta Kultapallo puska on kynitty kun siitä saa tuoreita kukkia maljakkoon.

11 kommenttia:

  1. Nykyäänhän pitääkin olla useampi terassi eri toiminnoille.
    Tulee lapsuus mieleen, kun katsoo kamerakierrostasi. Sahanpurukasoissa leikittiin pienenä, lehmiä ruokittiin ja muuten hoidettiin, tuttuja kukkia lapsuuskodin kukkapenkistä, mutta hirvikärpäset ei silloin olleet riesana. Tuo kakku on hyvin nimensä veroisen oloinen, yhtä houkutteleva.
    Neulomani kypärämyssy mahtuu ainakin polkupyöräkypärän alle. Siis varmaan myös mopokypärään sopiva.

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia ja maaseudun rauha aivan huokuu noistakin kuvista! Leppoisaa päivän jatkoa!

    VastaaPoista
  3. Varmasti tosi mukavaa päästä saunasta suoraan terassille jäähdyttelemään :0) Sielähän niitä ihania ammuja vasikoineen on, kovasti komean näköisiä "mötkäleitä".

    VastaaPoista
  4. Teillä on kohta terasseja vaikka muille jakaa :) Komeasti siellä on vielä kukkia, meillä alkaa jo kaikki lakastua.

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommenteista ellu,Märta,Helena,Karjakko ja Huopatossunen.
    Kyllä sahanpuru kasoissa leikittiin ja siihen hypättiin korkeutta kuten seipäälläkin.
    Nuo hirvikärpäset eivät kylläkään ole ihan tuore tuttavuus tällä korkeudella ollut jo ainakin kymmenen vuotta mutta ei siltikään muista metsään mennessä suojautua.
    Terassit on olleet ihan tarpeellisia tänäkin kesänä pyykin kuivauksessa kun ne on katettu,teline on hyvä siirtää aina tarvittaessa jos vettä sataa.
    Metsässä oli ihanan rauhallista vain lintujen laulua kuunnellessa.
    Isoja alkaa olla jo keväällä syntyneet vasikatkin ei aina erota pienimmistä hiehoista.
    Meillä myöhäisimmät kukkijat vasta aukoo kukkiaan ja jotkut jopa aloittaneet kukinnan uudelleen.

    VastaaPoista
  6. Kiitokset silmiähivelevästä retkestä kanssasi.
    Jauhopeukalolta syntyy komeita kakkuja njam.
    Iloista syksyn alkua!

    VastaaPoista
  7. Terassit on kesällä tarpeen!
    Meillä kotona terassi remppa tehtiin parisen vuotta sitten,nyt on tehty mökillä uusi terassi!

    Mukavaa syyskuista viikonloppua!

    VastaaPoista
  8. Kiitos kommenteista Neferi,Tarina ja vesimiesneuloo.
    Kyllä huomasin aikoinaan että maalla on mukavaa kun yritin kaupunkilaistua muttei onnistunut.
    Joskus jauhopeukalollakin sattuu tulemaan pannukakku.
    Terassin valinta aina mielialan mukaan.

    VastaaPoista
  9. Mukavan näköistä on maalla!

    VastaaPoista