lauantai 21. toukokuuta 2011

Piha hommia

Sateiden jälkeen päästiin taas jatkamaan piha töitä ja kesken eräistäkin vielä on.
Minun yrttiruukkuni on hieman sekaisin kovasta tuulesta mutta tuoksu on ihana.
Sitte se iso kivikin on saanut ympärilleen jo jotain vihreää.Keltapäivänliljaa,Särkynyttäsydäntä ja Kesäpikkusydäntä alkajaisiksi.
Toiselle puolelle hieman varjoisempaan siirsin Sinikuunliljoja ja Varjoliljoja.Paljon on vielä siirrettäviä mutta antaahan niiden ensin nousta sen verran että tietää mitä ne on.
Sateella ei voinut oikein pihalla olla joten minunkin täytyi lähtä katselemaan löytyykö meidän puotista Minikeriä ja kas kummaa olivat juuri purkamassa kuormaa ja yksi pakkaus lähti mukaan.
Sitte viime kesäisiä lankoja tuhlatessa tein Cotton Luxus langasta tämän myssyn.
Spektri Plus langasta samanlaisen mutta lisäykset eri tavalla jotenka tästä tuli tiiviimpi.Meillä ei taida olla kumpaisellekkaan myssylle käyttäjää kun ovat ihan pienempien lasten kokoa mutta jospa löytyisi jostakin näille käyttäjä.Tuo malli oli vain niin mielenkiintoisen näköinen että oli pakko kokeilla.
Perjantai-iltana kuistilla käydessäni piti hakea kamera kun läntinen taivas oli kuin tulessa auringon laskiessa. 
 
                                                     Leppiosaa viikon loppua kaikille.

9 kommenttia:

  1. Samanlaisissa touhuissa näköjään ollaan, pihalla siirrellään turpeita paikasta toiseen :D.

    Pikkusydän on tosi kiva kasvi, nyt jo täydessä kukassa ja kukoistaa vuodesta toiseen. Särkynyt sydän ei viihdy meillä, kolmesta enää yksi hengissä...

    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  2. Täälläkin samat hommat.Illalla on sitten väsynyt ja raukea olo kovan työpäivän jälkeen....

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Joko teillä sataa. Vanhan sanonnan mukaan illan rusko on aamun p*sko. Eli pitäis tulla koiranilma. Pipot ovat tarpeeseen helteellä ja varmasti noille käyttäjät löytyvät.

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoisen näköinen pihaprojekti sinulla :). Kasvien siirto paikasta toiseen tuntuu olevan ajankohtaista yhdellä sun toisella :D

    VastaaPoista
  5. Nuita turpeita siirrellessä kyssyy käsivoimia kun niistä yrittää saaha ylimääräset pois revittyä.
    Kyllä meillä taas satoi ja ukkonenkin kuului mutta ei mitenkään isosti.
    Toivottavasti löytyy käyttäjät.

    VastaaPoista
  6. Kiitos kaikille kommentoijille.
    Oli näköjänsä jäänyt edellisestä kommentistani kokonaan pois,alakaa tuo muisti pätkimään.

    VastaaPoista
  7. Ihanat myssyt ja nuo minikerät ovat tosi kivoja. Sama tauti on täälläkin meneillään, että muisti pätkii. Mutta oikein rattoisaa sunnuntai illan jatkoa sinne teille!

    VastaaPoista
  8. Kun myyränä möyrii puutarhassa niin eipä siinä kykene samaan aikaan puikkoja tahi sivellintä heiluttelemaan.
    Sitten kesemmällä on mukava leppuuttaa silimiä uusissa kukkaistutuksissa puikoja heilutellen.
    Puuhakkaita päiviä!

    VastaaPoista
  9. Kiitos Helena ja Tarina kommenteista.
    Sopivasti on vesiä nakellu välissä että on saanu linnottautua kutimen kans kiikkustuoliin.

    VastaaPoista