keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Kuutamo keikka

Eilen illalla oli mahottoman kirkas kuutamo..Vaikka tässä näkyykin vain pimeyttä..
Viime yönä johonkin aikaan olivat emot hoksanneet lähteä kuutamo keikalle ja kierrelleet pitkin pihaa ja niin hiljaa ettei koira etes kuullut ulkoa ylimääräisiä ääniä.Tämmösiä jälkiä oli pitkin pihaa kun kameran kanssa lähdin lenkille.
Aamulla söin aamupuuroni kaikessa rauhassa enkä tiennyt mitään että elukat olivat särkeneet aitansa.Sitten kun menin olohuoneen ikkunasta katsomaan minkälainen ilma on huomasin epämääräistä liikettä ulkotarhan ja ladon edustalla..Kuinka ollakkaan ainakin viisi emoa oli ulkopuolella aidasta.Ovat kuitenkin sen verran kesyjä että ei tarvinnut kuin veräjä aukasta niin menivät takaisin aitaukseen liekkö tullut nälkä karku reissulla..Oli siinä suhteessa ihan hyvä kun oltiin kotosalla vaikka lomittaja onkin nyt muutaman päivän töissä,olisi se varmasti ollut ihmeissään töihin tullessa 9 jälkeen kun emot olisivat olleet portilla vastassa.
Tämän näköistä oli aamupäivällä ulkoillessani.
Tänä aamuna aloitin taas sen riivatunmoisen antibiootti kuurin kun tämä lemmikkini Heligobakteeri aktivoitui taas kolmenvuoden tauon jälkeen.Ei se ensimmäisestä kuurista silloin mennyt kuin horrokseen ja nyt sitten ilmoitteli heräämisestään.Kuuri on aika rasittava kun 7 pilleriä päivässä viikon ajan ja siihen lisäksi vielä maitohappobakteeria..Nyt en vain päästänyt sitä niin pahaksi kuin ensimmäisellä kerralla.Sitä näkyy oppivan iän myötä..

11 kommenttia:

  1. Paranemista. Helico on hankala selättää, vaan pitkäjännitteisellä hoidolla onnistuu. Onneksi ei nyt päässyt niin pahaksi ja pääsit ajoissa hoitoon.
    Ihana kuva Kuutamosta...
    Halaus sinne
    tuksu

    VastaaPoista
  2. Vai olivat emot lähteneet lenkille ihailemaan lumista pihaa:D.

    Toivottavasti antibiootit selättävät taudin nopeasti.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista tuksu ja Huopatossunen.
    Toivottavasti tämä kuuri nyt puree sillä tämä lääke mikä minulla nytkin on sattumoisin ainoa niistä kolmesta mitä voi etes ajatella kun olen penisilinille ja sille toisellekkin aineelle allerkinen.

    VastaaPoista
  4. Heh, pikku karkumatka talven kunniaksi.

    Voi rähmä, tuo bakteeeri on tosi ikävä...naapurilla oli se muutama vuosi sitten ja hän oli todella väsynyt ja kipeä. Kannatti varmaan ottaa ajoissa yhteyttä lääkäriin..vaikka eihän sinne mennä kuin pää kainalossa yleensä.

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommentista Neferi.
    Nyt minä menin ajoissa mutta edellisellä kerralla taisi olla se pää kainalossa kun työnteosta ja nukkumisestakaan ei tahtonut tulla enää mitään.

    VastaaPoista
  6. Voi kuinka ikävää kun bakteeri on kiusana,toivottavasti antibiootti auttaa:)
    No onneksi karkulaiset ei pitemälle lähteneet!
    Kaunis kuva kuutamosta!!

    VastaaPoista
  7. Pikaista paranemista. Kuutamo oli tosiaan komea kun tulin töistä toissapäivänä. Oulussa oli jo -15 pakkasta. Tänään tulin Kauhavalle ja täällä ei ole niin paljon pakkasta mutta tosi kylmä ja kova tuuli.

    VastaaPoista
  8. Kiitos kommenteista vesimiesneuloo ja saga.
    Kuutamo oli myös viimeyönä mutta pakkasta vain -12 astetta.Semmoista sievää talven alkua.Nytkin aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta.

    VastaaPoista
  9. Jahas emätkin kannattivat ajatusta; matkailu avartaa. ;o)
    Pikaista paranemista ja pirteää perjantaita!

    VastaaPoista
  10. Paranemista sinullekin sinne ja antibioottien kanssa taistelemista. Minäkin taistelen täällä kun olen myös allerginen penisillinille ja laktoosiakaan ei saa olla ja maha on sekaisin vaikka otankin Relaa ja laktoositabletin. Voi meitä! Mutta kyllä se vielä tästä iloksi muuttuu ja lämmin halaus täältä sinulle!

    VastaaPoista
  11. Kiitos Tarina ja Helena kommentista.
    Se tässä lohduttaa että tämän kuurin jälkeen ei ole taas heti niitä mahavaivoja joita heliko aiheuttaa.
    Nyt emot ovat onneksi pysyneet tarhassaan kiltisti.

    VastaaPoista