lauantai 25. toukokuuta 2013

Kevät siivouksia ym.

Pitkään aikaan ei ole tullut taas kirjoiteltua kun on mukamast ollu nuita kevät töitä pihalla.Haravointia on suoritettu sitä mukaa kun maa on kuivanut ja tuuli ei ole haitannut,meillä on ollut melkoisesti kovia tuulisia päiviä joka vei roskat aina sinne mistä oli jo haravoitu mutta nyt jo ollaan voiton puolella.
Meidän elätti jänöset kalusivat minun Vaahterani melko paljaaksi harmittaa sen takia kun olen siemenestä kasvattanut  tämän.
Perkaamisen jälkeen tästä tuli näin hoikka ja paljas alaosastaan ja pelkään että vielä joudun katkomaan latvojakin kunhan näen mitenkä ne virkoavat.
Hitaasti meillä on selvitty kevääseen perenna penkissä sillä märkyys haittasi syksyllä ja paljon on jäänyt kasveja nousemata,etu alalla olevat varjoliljat taisivat parhaiten selvitä talvesta ainakin vielä siltä näyttää.
Valkovuokot on säilyneet kiitettävästi.
Minun "alastonimpeni"on jo kohta kuukauden pulputtanut kesän riemuja odotellen.Kuten suihku patsaan ympäriltä näkee ei vihreää juurikaan ole näkyvissä ja pahalta näyttää että istutukset menee suurelta osaltaan uusiksi,jopa kultatyräkeistä ei vieläkään ole näkynyt elon merkkejä samoin taitaa käydä kultahelokille ja jätipoimulehdille.
Aurinko on hellinyt tällä korkeudella mukavasti ja puutkin on jo lehdessä mutta maa on aika märkää vielä  eikä pellolla kevät työtole vielä päässeet täyteen vauhtiin kun joitakin alueita täytyy vielä kuivatella.
Vasikat on melkein kaikki jo syntyneet enää on 3 syntymättä jotenka me eläkeläiset saatetaan päästä parinviikon päästä taas lomalle.
                        Aurinkoisia päiviä ja kesään valmistautumista teille kaikille.

14 kommenttia:

  1. jos kesä oli kovasti myöhässä täällä voi hyvin uskoa niin olleen teilläkin. jospa ne vielä sieltä nousisivat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei auta kuin odotella sillä ksähän on vasta alullaan.

      Poista
  2. Ikävää että jänis oli kalunnut vaahterasi noin pahasti :(

    Taimina lähettämäsi akileijat voivat siirrosta huolimatta hyvin, mutta siemenistä ei ole tullut mitään. Mitäs luulet, voisinko vielä tähän aikaan vuodesta siirtää taimia paikasta toiseen? Metsän laidassa kasvaa sekä valkoista että viininpunaista akileijaa, jotka haluaisin pihaani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä pystyt siirtämään vaativat vain hyvän kastelun ettevät pääse kuivumaan.Siirtäissä on hyvä että ei juuria katkeile jotenka kaivaa aika laajalti ja sitten perkata ylimääräiset mullat ja rikkaruohot ympäriltä pois.Joskus saattaa kukinta viivästyä tai jäädä kokonaan pois.

      Poista
  3. Jänikset teki tuhoja meilläkin.
    Jospa vaahtera vielä siitä piristyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Meillä jänösille ei kelvannut kuin tuo yksi vaahtera kaksi muuta jätti rauhaan.
      Kyllä luultavasti virkoaa.

      Poista
  4. Kylläpäs onkin ollut rankkaa kasveille..

    Täälläpäin jäi vain yksi särkynytsydän nousematta. Ja jänö söi yhdestä omenpuusta viime vuoden versot hangen päältä, oli suojattu, mutta lunta oli piisalle asti..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Särkyneesydämmet minulla nousi ja kohta aukaisevat kukkansa mutta paljon muita on vielä kadoksissa.

      Poista
  5. Jopa on jänö ja talvi tehnyt pahojaan.
    ;o) tain´mien osalta pääsee puutarhalle ostamaan uusia namusia.
    Toivotaan, jotta vaahterakin tokkeentuu.
    Aurinkoisia päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä jänönen on asunut kauan meidän pihapiirissä ja ao koitettu antaa sille muuta syömistä ettei se söis nuita vaahteroita mutta kyllä ne silti kelpaa.
      Näyttää se siitä virkoavan mitä jäljelle jäi.

      Poista
  6. Meillä nousevat nauhukset, kuunliljat ja jopa syysleimut, joita istutin viimekesänä. Ja tietysti rikkaruohot niin nopsaan ettei meinaa hätiin ehtiä. Jänöt ovat ilmeisesti pysyneet meiltä poissa, kun ihmeempiä vaurioita ei ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän alue taitaa olla sen verran tiheään asuttua ettei sinne pupuset uskalla tulla.
      Rikkaruohot kasvaa tänäkesänä ihan urakalla.

      Poista
  7. Meillä on vihreää ollut jo hetken aikaa ja näyttää taloyhtiön kukat selviytyneen ihan kiitettävästi. Pupu on kuin meitin kissa, syö sitä mitä ei olisi tarpeen ;D
    Mukavia, lämpimiä päiviä; toivottavasti kasvit virkoavat kun kesä etenee!
    -Bemu-

    VastaaPoista