torstai 15. syyskuuta 2011

Tunnustuksia

Olen saanut tämän tunnustuksen Helenalta jotenka kiitokset tästä.Täytyy myös kiittää Huopatossusta sillä häneltä olen saanut myös tämmöisen tunnustuksen jo aikaisemmin ja täysin unohtanut.Tänä kesänä on ollut muka jokseenkin kiirettä ettei aina muista kaikkia ajallaan reakoida ja laittaa jatkoon.
  Tähän muistaakseni kuului tunnustaa 8 eri asiaa itsestään jotenka tässäpä yritän nyt muistella virheitäni sekä niin sanottuja parhaita puoliani jos niitä yleensä minussa onkaan.Siis niitä parhaita puolia.Virheitä kyllä löytyy.

1. Olen syntynyt Oulujärven ranta maisemissa Säräisniemellä joka oli silloin kunta keskus mutta 1954 kunta liitoksen myötä osa Utajärvestä liitettiin ja uuden kunnan nimeksi tuli Vaala.On niitä kuntaliitoksia tehty aikoinaankin niin sanottuun vanhaan aikaan.
2. Aina olen ollut kova tekemään käsitöitä ja kun mummoni opetti minut neulomaan ja parsimaan olin vasta 5 vuotias jotenka muutamat sukat ja lapaset olen ehtinyt neuloa.
3. Lukemaan olen kova ja sekin on kotoa opittua.Tänä vuonna olen kahlannut läpi Laila Hietamiestä sillä jotenkin ne on aikaisemmin jääneet mutta ovat erittäin mielenkiintoisia.
4.  Avioliitossa  40 vuotta,3 lapsen äiti ja 6 lapsen mummu.
5.  Musiikin suhteen nirso kun vain ne vanhat iskelmät ja balladit 50-70 luvuilta sytyttää.Onhan uudemmassakin musiikissa joitain helmiä mutta en ole mikään hevimummo.
6.  TV:tä tuijotan jos tulee jokin hyvä kotimainen sarja kuten Taivaantulet tai juuri tällä hetkellä uusintana Karjalan kunnailla. Näihin kumpaiseenkin on luvassa uusia jaksoja. Salattuja elämiä ja Kotikatua en ole katsonut samoiten ei sytytä  Kauniit ja Rohkeatkaan mieluummin vaikka luen niiden aikana. Se käsityö taatusti katsellessa käsissä.
7.  Kotieläimiä meillä on ollut aina.Tälläkin hetkellä Koira ja pari kissa +pojalla oma kissa.
8.  Lempi vuoden aikani on talvi ja pimenevät syys-illat.Vaikka olen keväällä syntynyt en erityisemmin hehkuta kevättä ja kesää enkä varsinkaan kesä helteitä sillä vähempikin riittää.

Näitä tunnustuksia on ollut kierrossa paljon jotenka en varsinaisesti osoita kenellekkään mutta ottakaa mukaanne jos kiinnostaa.Olkaa hyvät

9 kommenttia:

  1. Paljon oppii tuntemaan toista näiden tunnustusten kautta.
    Itsellä tv:ssä meillä samanlainen maku sarjojen suhteen. Lisään vielä ulkolainen Hercule Poirot.
    Käsityö tv:n ääressä täälläkin.
    Kuin myös kainuulainen täälläkin.
    Mukavaa viikonlopun odotusta!

    VastaaPoista
  2. Mukavia tunnustuksia :) Ilman lemmikkieläimiä en minäkään osaisi elää, jonkin aikaa olen yrittänyt ;)

    VastaaPoista
  3. Noita tunnustuksia on sitten kiva lukea! Tykkään!
    Mukavaa sadepäivää sinne :)
    tuksu

    VastaaPoista
  4. Sukkelia puikkoja ihanaista päivää!

    VastaaPoista
  5. Nyt, kun olet päässyt tunnustamisen makuun niin käyhän jakemassa blogistani lisää.

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommenteista ellu,Huopatossunen,tuksu ja Tarina.
    Tuo Poirottihan se on ehdottomasti katsottavat vaikka niitä tuleekin uusintana muutaman vuoden välein mutta katsottava on.
    Ilman nuita kirppu kasoja ei meilläkään pärjätä aina on pitänyt laittaa uusi kun entisestä aika jättää.
    Missäpä sitä muualla asuisi kuin Kainuussa kun kanta isät on jo 1550 luvulla tänne tulleet.Tällä hetkellä asun vain n.30 kilometriä syntymä kodista pohjoispuolella Oulujärveä.

    VastaaPoista
  7. Tunnustuksien lukeminen valotti sinusta paljon. Ah osaisinpa kutoa yhtä kauniita sukkia! Omat tekeleet kun ovat vain vähän sinnepäin.

    VastaaPoista
  8. Kiitos kommentista Fred.
    Eikö se ole pääasia että sukat pysyvät jalassa ja lämmittävät vaikka olisivatkin sinnepäin.

    VastaaPoista