lauantai 29. tammikuuta 2011

Taas näitä keskeneräisiä

Keskiviikkona oli kaunis ja kirkas ulkoilu ilma aamulla -26 astetta mutta lauhtui puolen päivän jälkeen sopivaksi ulkoilla.
Tänään lauantaina sitten ilma lämpimän puolella  ja räntää sekä lunta sataa vuorotellen,erittäin harmaata.
Tässä näitä keskeneräisiä töitäni sitten olisi,lysteri poltettu mutta kultaukset ovat kuivamassa että saan ne sunnuntaina viedä polttoon.Koko tee astiasto on lysteröity ja poltettu yhtä aikaa mutta lautasissa on huomattavia eroja.Kuvaan sitten koko astiaston kunhan se on valmis.
Siirtokuvilla koristeltu tee setti menossa myös polttoon.
Kapustan lepuuttaja.
Nämä mukit on jo valmiita tämän vuoden tuotoksia.

Kenkäpussi on päässyt jo tähän pisteeseen helmet on ommeltu mutta ei vielä viimeistä lukitusta suoritettu jotenka on hieman kieroa jälkeä... Näihin täytyisi ommella vielä koristeeksi silkkinauha ruusuja ja lehtiä ja lisää helmiä sinne tänne..
Meille tuli yllättäen tieto että posliinin maalaus ja erikoiskäsityöt loppuvat tähän kevääseen sillä opettaja muuttaa toiselle paikkakunnalle ja työ matkasta tulisi niin pitkä ettei kannata muutaman tunnin takia kulkea.Nyt on sitten täytynyt yrittää kaikki posliinit käyttää mitä nopeimmin ja täytynyt turvautua mahdollisimman nopeisiin töihin.Siirtokuvat ja lysteri on siihen tarkoitukseen sopiva ratkaisu kun valmistuvat kahdessa tai yhdessä poltossa.Muuten maalaten saattaa vaatia neljäkin polttoa mutta tunnit loppuvat kesken. Kansalaisopisto on kyllä luvannut etsiä uutta opettajaa mutta sekin saattaa olla mahdoton tehtävä sillä ei ainakaan omalta paikkakunnalta taida löytyä...No onhan tätä kestänytkin jo peräti 9 vuotta minun osaltani posliinin maalauksessa..

11 kommenttia:

  1. Posliininmaalaus ja -poltto ovat minulle kokeilemattomia juttuja. Kivan näköistä ainakin tulee.

    VastaaPoista
  2. Kaunista,todella kaunista!
    Oletko menossa tanssimaan,kun teet kenkäpussi!
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista Neferi ja Märta..
    Minulta tanssimiset taitaa olla taakse jäänyttä elämää mutta lastenlapsissa on kaksi tyttöä joille ajattelin.

    VastaaPoista
  4. Ihania astiastoja!
    Harmi, jos tyystin sinun harrastaminen posliinimaalauksen kanssa loppuu.
    Onko jollakin lähipaikkakunnalla posliinimaalausta tarjolla?
    Kenkäpussista tulee mahtava!
    Namu unia!

    VastaaPoista
  5. Kurja juttu jos posliininmaalaus loppuu :(. Olet tehnyt tosi kauniita töitä ja kenkäpussista tulee upea.

    VastaaPoista
  6. Kauniita astioita olet tehnyt,harmi kun loppuu posliininmaalaus,olet tosi taitava!
    Mukavaa sunnuntaita:)

    VastaaPoista
  7. Upeita töitä!!! UPEITA!!!! Olet sinä taitava tyttö! Kertakaikkiaan!
    *ihailee*
    Harmi, jos loppuu noin kiva harrastus!
    Kenkäpussistakin tulee upea! Oi sitä Onnellista joka sen saa:)
    Mukavaa pyhäpäivää sinne
    tuksu

    VastaaPoista
  8. Niin se on yhdistystoiminnassa kun pitkäaikainen ohjaaja jää pois niin on tosi haasteellista löytää uutta. Eikä maalaispaikkakunnalla asuminen helpota siinä yhtään. Mutta tosi hienoja astioita varsinkin kapustan lepuuttaja. Hyvä käännös spoon resteristä :-D

    VastaaPoista
  9. Kiitos kommenteista Tarina,Huopatossunen,vesimiesneuloo,tuksu ja saga.
    Eilen oli jonkinmoisia juoruja että uusia posliininmaalaus opettajia olisi kyselyssä.
    Tämä nykyinen opettaja on jo nyt kiertänyt reittiä Kajaani,Vuolijoki,Kestilä ja Vaala että näin monelle paikkakunnalle on opettaja hakusessa.Sama ope on myös opettanut erikoiskäsitöitä..

    VastaaPoista
  10. Upeita töitä!!! Voithan sinä kotona maalata jos vain jossain on paikka missä saat poltettua työt!
    Harmi kun mieluisa harrastus loppuu kun ei ole opettajia.
    Mukavia lumipalloja kuivumassa sinulla ;D

    VastaaPoista
  11. Kiitos bemu vierailusta.
    Olen minä miettinyt polttouunin ostoakin niin saisi sitten maalata milloin joutaa.
    Täytyy sitten keksiä uusi harrastus jos uutta opettejaa ei löydy..

    VastaaPoista