keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Tunnustus

Sain tämän tunnustuksen vesimiesneuloo blogista.Kiitokset vielä kerran.
Minun pitäisi jatkaa tätä tunnustusta mutta kaikki blogit joissa vierailen ovat kauniita ja tunnustuksen ansainneet jotenka toivon että te vierailijat otatte tämän mukaanne.Tämä on tainnut kiertää jo monessa kauniissa  blogissa useampaankin kertaan niin on vaikeaa siinä suhteessa päättää kenelle tämän antaisin ja siksi päädyin tuohon ratkaisuuni.Kaikki ovat kauniita omalla tavallaan ja ainakin minulle päivän piristyksiä ja tekevät synkästäkin päivästä aurinkoisen...

Minulla on yhteys juonitellut muutamana päivänä kun en ole päässyt etes omaan blogiini,väittää kirjautumisessa että minulla on joko käyttäjätiedot tai salasana väärää ja kun korjaan näyttää erroria.Kommentit ei myöskään ole aina onnistuneet tai ovat sitten kadonneet jonnekkin. 

perjantai 24. syyskuuta 2010

Toistaitoinen

Kävin keskiviikkona taas kiropraktikolla oikean olkapääni kanssa ja sehän oli pois paikoiltaan eikä yhtään naurattanut kun se nykästiin pari kertaa ennenkuin suostui asettumaan sille tarkoitettuun kohtaansa.
 Tämä joutilaisuus ottaa hermoon kun kättä ei oikein saa reilusti vielä käyttää joka paikassa ja olisi tekemättömiä töitä ja neulominenkaan ei oikein kunnolla onnistu vielä.Jänteet oli vähän niiku sikin sokin ja niitä paikoilleen laittaissa käsivarsi on mustelmissa ja vieläkin kosketus arka.
 Kirjan luvuksi on mennyt mutta nekin jo alkaa loppua,pitäisi käydä kirjastossa mutta en viitsi pyytää kuskia kun vaihteiden käyttö on hieman ongelmallista kun ei kärsi oikein pukata eikä liioin vetääkkään vaihteita pakista puhumattakaan..Automaatti vaihteinen pitäisi näköjään auton olla että pystyisin itse ajamaan tällä hetkellä.Kyllä minä kuitenkin jotain pystyn tekemäänkin mutta hidasta on kun on tottunut kahdella kädellä tekeen ja nyt on sitten vain vasenkäsi käytössä kokopäiväisesti niin hidasta tahtoo olla.

tiistai 21. syyskuuta 2010

Askartelun aloitusta

Ensin piti täydentää Calluna asetelmaa koiranheisin marjoilla.
Tässä sitten ensimmäinen ovi kranssi vaahteran lehdistä koiranheisistä ja mahtupa muutama pionin lehtikin sekaan.
Kuu möllötti eilen illalla taivalla ja sehän tietysti täytyi kuvata.
Tässä täytyisi olla jupiteri ja näkeehän sen että siinähän se on keskellä kuvaa,hieman luultavasti kamera tärähti kun kuvan suurentaa nii se näkyy hieman venähtäneeltä.Täytynee kokeilla ottaa hieman tarkempaa kuvaa tuelta niin ei tärähdä.
Kaukoputki täytyy taas kantaa kuistille valmius asemiin kun alkaa nuita taivaan kappaleita ilmestymään tuonne taivaalle,niitä on ihan mukava seurata tähti-kaukoputken läpi.
Laitan sitten lisää kuvia jos idea iskee aivosolukoista erlaisen ovi kranssin.

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Kamera kierros

Kameran kanssa kierrellessä pitkin pihaa,lauantaina laittamani Calluna kuistin portailla.
Vielä löytyi muutama kukkakin verikurjen polven yksinäinen kukka.
Callunoita kuistin kaiteella.
Onko nämä lahosieniä sillä näitä kasvaa koivun kannon ympärillä säteittäin samanlailla kuin  koivunjuuret.
Koivun kanto ja sen juuressa oleva pahka on täynnä näitä sieniä.
Lisää sieniä.
Koiranheisi on täynnä marjoja näistä minun täytyisi ruveta värkkäämään ovi kransseja syksyn ajaksi,kyllä niissä marjat pysyy niin kauan että saan joulu kranssit tehtyä.  

keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Pyynnöstä

                                         KUPERKEIKKA KAKKU
             
               3-4 keskikokoista omenaa(vaikka oman puutarhan pudokkaita.
                       Taikina:
               4 kananmunaa
               3dl sokeria
               3½ dl vehnäjauhoja
               2tl leivinjauhetta
               150g sulatettua voita

Voitele ja korppujauhota suuri reiätön kakkuvuoka.Kuori ja paloittele omenat vuoan pohjalle ja ripottele niiden päälle sokeria ja kaneelia.Valmista sitten taikina.Vatkaa kananmunat ja sokeri huolimattomasti vaahdoksi ja lisää sitten taikinaan muut aineet sekaan kaikki yhtäaikaa.Sekoita taikina tasaiseksi ja kaada omenien päälle.Paista  kakku uunin alaosassa 200 asteessa..Kypsyminen kestää noin tunnin,Kypsä kakku ei tartu tikkuun ja reunat alkavat irrota vuuoasta.Kumoa kakku laakealle vadille ja herkuttele pienen jäähdyttelyn jälkeen.
   Teen yleensä tämän puolitoista kertaisena peltille. Olen myös ennen omenien laittoa ripotellut sokeria ja kanelia peltille.

Olen ohjeen kirjoittanut sanatarkasti 4h yhdistyksen PÖPERÖ kirjasta joka on tarkoitettu aloitteleville leipureille.
Kone ei suostunut siirtämään ohjetta skannattuna blokiini jotenka jouduin sen kirjoittamaan mutta toivottavasti ei jäänyt pahoja kirjoitusvirheitä olen kyllä yrittänyt tarkastaa ettei niitä olisi.
           
         Eiku herkuttelemaan!!!

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Kuperkeikka

Minunkin piti nopeasti saada lauantaina kahvileipää pöytään ja 
kuperkeikka kakuhan se oli nopea tehdä..Omenat oli jo paloiteltu mutta ohje oli kadonnut päänupista kortilta ja sitten alkoi vanhan 4h:n pöperökirjan metsästys ja muisteleminen milloin sitä oli viimeksi käytetty sillä vihkonen on 30 vuotta vanha ja aika usein käytetty.Sittenpä täytyi ottaa vanha konsti käyttöön , ruveta muisteleen ja  miettimään milloin olen sen viimeksi nähnyt ja missä, siitä sitten eteen päin muistelemalla lopulta ei tarvinnut kuin ottaa .Kävi melkein kuin tietokoneella että välilehtiä sulkemalla löytyi oikea sivu vai liekkö ollut sitä aivolohkojen guukletusta.
Nopeampaa tässä tapauksessa olisi melkein ollut ottaa tallessa ollut omenapiirakan ohje mutta kun teki mieli "Kuperkeikkakakkua"niin minkäs teet.Tässä paloiteltuna,  olkaa hyvät ..

lauantai 11. syyskuuta 2010

Aikamoinen urakka

Tiistaina urakoitiin Emolehmille jaloittelu tarhaa ja lantalaosa suunnilleen 50 kuutiota valmis betonia meni,neliöitä en muista mutta täysi kahdeksan tuntia meni neljältä mieheltä.
Tässä  on jo vähän yli puolessa valut.
Isäntä liippaa ja tasoittaa sähkö käyttöisellä koneella lantalan pohjaa.

Vanhempi poika ja hänen tuttavansa levittämässä ja tasoittamassa m
Tässä rännillä valutetaanmassaa ja nuori isäntä nostelee betoniverkkoa ettei se jää kaikkein alimmaiseksi. 
Minulle ei jäänyt muutakuin huolehtia ruokahuollosta ja juomista,ei onneksi ollut kaikkein lämpimin päivä tällä viikolla mutta tuulen henkäystäkään ei oikeastaan ollut jotenka hiki virtasi koko joukolta oli se sen verran kovaa hommaa..Kaikki käveli loppuillasta hieman koukussa kun eivät saaneet selkää kunnolla suoraksi.Vaivasia miehiä oli vielä seuraavanakin päivänä.Ensiviikolla on sitten poppuosan valu mutta se tehdään sitten maabetonina,se on sitten asia erikseen.
     Mukavaa viikonloppua kaikillen kävijöille.

lauantai 4. syyskuuta 2010

Nyt kun kesä mennyt on

Syksyn ensimmäinen askare on laitta meidän tiensuuhun kallunat tai kanervat  tonkan päälle ja aurinkokenno valaisin,myöhemmin laitan lampun tilalle joko patteri kynttilän tai  poltan siinä tavallisia lyhtykynttilöitä ohikulkijoiden iloksi ja harmiksi.
Ulko krysanteemi innostui kukkimaan aurinkoisesti.
Runkoruusuni päätti vielä kerran aloittaa kukinnan jo neljännen kerran tälle kesälle.
Punainen koivu alkaa olla syysväreissä elikkä alkaa kellastua samanlailla kuin muutkin koivut.
Pihakoivussa on jo syksyn merkkejä keltaisia lehtiä ja jonkun verran jo varisseitakin.
Vaahteralla ei ole vielä mitään kiirettä talviteloille,kaikki muut alkavat kellastua ja puottaa lehtiään mutta vaahtera täysin vihreä.Kellastuu vasta sitten kun tulee pakkaset ja saman tien puottaa kerralla lehtensä.
Tässä on jo keritty monta kynttilää polttaa tällekkin syksylle onneksi on jäljellä vielä viimetalven varastoja.

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Näitä minä rakastan

Sain jokuaika kustin polkemana tämän kortin ja näitä mummo kortteja minä rakastan ja keräilen.
Kiitos vielä lähettäjälle.
Joka kerta kun menen johonkin uuteen liikkeeseen täytyy tsekata mummokortit jotenkin nämä on minua itseäni .
Posted by Picasa