tiistai 29. kesäkuuta 2010

Onnistuu minultakin

joskus kuvaaminen,sillä löysin hämähäkin ja ihan oikein päin hotellihuoneen seinältä ja tottakait sitä täytyi kuvata.

Sain flunssan loma reissulla eikä tämä ole ollenkaan mukavaa näin kesällä,tahtovat olla sitkeitä nämä kesäflunssat tiedän sen kokemuksesta. Flinssasta huolimata aion tänä iltana lähteä kesäteatteriin katsomaan paikallisten voimin näyttelemää  "Tahdon naimisiin"..Sisareni näyttelee siinä formula kuvioihin tykästynyttä pappia ja hauska on nähdä mitenkä se onnistuu sellaiselta joka ei ole oikein innostunut formuloista koskaan.Kamerahan täytyy ottaa mukaan josko saisi jonkun kuvankin otettua.


















sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

Kotona taas

Viikko on vierähtänyt ja palattu normaaliin olotilaan kotio,arkiset askareet on taas aloitettava.
18 :ta päivänä  perjantaina aloitettiin serkkutapaamisella Kestilässä Pihkalan Maalaiskartanossa ,lauantaina oli häät ja serkkutapaamista jatkettiin häiden jälkeen jatkoilla Pihkalassa..Sunnuntaina vielä kokoonnuttiin yhteen osalla serkkuja lounaalle ja sen jälkeen hajaannuttiin taas omille teilleen.

Me isännän ja tyttären tytön Juulian kanssa lähdettiin Kuusamoa kohti viikoksi lomaileen,auringon paistetta riitti koko viikoksi.Kuusamosta tehtiin kylä reissuja Taivalkoskelle serkun luokse jossa ei oltu koskaan aikaisemmin käyty kun serkkuilut ovat jääneet vähiin viimeisen 40.vuoden aikana ja tavattu vain hautajaisissa joidenkin serkkujen kanssa.Toivoni mukaan tulee nyt parannus tähänkin asiaan.Minulla ei ole serkkutapaamisesta eikä häistä yhtään itse ottamaa kuvaa sillä niinhän siinä kävi että kamera jäi kotiin siinä lähtö tohinassa mutta toiset ottivat kuvia siitäkin edestä ja minä saan heiltä.Tietysti syytän kamerattomuuteni syyksi etten ole tottunut kamera kädessä kulkemaan,toivottavasti siihenkin tulee tulevaisuudessa korjausta.

Juhannusaattona vierailimme Posiolla ystävä perheen luona ja ilma oli lämmin mutta itikoita siitäkin edestä.Laitan tähän jatkoksi näitä muutamia kuvia mitä olen ottanut loman aikana.




Menomatkalla Suomussalmella täytyi kuvata Hiljainen kansa ja tietysti maisemia matkanvarrelta pitkästi suoraa tietä edessä.

                                                                  
                                                               Rukan rinteitä
                                                     Kuusamon kirkko     
                                         Pyrstötön varpunen Kuusamon torilla
                                       
                                                  Suihku allas torilla
                                         Poroja maantiellä itikoita paossa
                                     Juhannus aattona ohitimme kyläreissulla tälläisen tien viitan Livohkaan oli 23 kilometriä
                  Kun lähdimme Kuusamosta juhannus päivän aamuna satoi vettä ja tässä liikenne ympyrän häkkyrä
                                 märän tuulilasin läpi kuvattuna

                                        Tässä on sitten tämä Kaivuri-Jukka Pudasjärven ABC-aseman kohdalla kuvattuna kun Juulia on siellä facebook:ssa fanittanut ja kannustanut tätä kaivurilla ajoa Kuusamoon.

Juhannus päivänä kun lähdimme kotimatkalle satoi vettä ja ihan reilusti mutta Taivalkoskella jo paistoi aurinko niinkuin Pudasjärvelläkin ,muutama kilometri ennen kotia vesisade alkoi uudelleen ja ukkonenkin kuului mutta ei tullut päälle tässä meidän kohdalla.Kun tulimme kotiin niin Eero sanoi että yöllä oli satanut täälläkin ja kahden päivän aikana vettä 16 milliä.





















tiistai 15. kesäkuuta 2010

Suopursu kukkii

.
ja niinedelleen,pitihän minunkin pysähtyä kun sattui tuo kamera olemaan matkassa ja kuvata suopursuja tien laidalta,nyt en uskaltanut poimia niitä maljakkoon kun olen se erehdyksen kerran tehnyt ja saanut tuoksusta kauhean päänsäryn kun vielä tyhmysissäni laitoin ne makuuhuoneeseen..Jälkeen päin kuulin että suopursusta erittyy huone ilmassa jotain jopa myrkylliseksi luokiteltavaa ainetta.Olen sen jälkeen tyytynytihailemaan niitä vain luonnossa..
Pihassa olen kierrellyt vanhoja kukkapenkin paikkoja ja jo kadonneeksi luulemani japanin akileija pilkisti muutamasta kolosta ja oli kukassa.Täytyy siirtää kukkapenkkiin kunhan on kukkinut,siinä minulla kesä vierähtää kun kiertelen lapion kanssa vieläkö sieltä mitään löytyisi jo kerran kadottamaani..

Käsityö rintamalla on ollut hiljaista  kun olen kaksi päivää kulkenut syöttämässä itseäni itikoilla hautausmailla..Eilinen päivä meni Kestilässä Äidin vanhempien ja sisarusten hautaa laittamassa ja siellä oli niin vihasia itikoita sateen edellä että olen aivan paukamilla kun minä olen mukamas niille yliherkkä. Tänään sitten olen kolmella hautausmaalla laittanut kukkia ja niin sai omat vanhempani , poismenneet sisarukseni  ja isovanhemmat sekä miehen vanhemmat ja isovanhemmat kukkasensa kesäksi..Sitten kesällä on kierrettävä kastelemassa ja muutenkin hoidettava niitä ..Tosin toisetkin sisarukset ja veljen vaimo huolehtii kaselusta ja se on työlästä jos sattuu olemaan kuiva kesä.

Huomenna meidän pitäisi mennä taidenäyttelyn avajaisiin ihan kutsu vieraana ja se on minun ensimmäinen tämän luokan tapahtuma.Oman kylän lakkautettu koulu sai vuosi takaperin uuden omistajan ja siitä tehtiin Taidehuvila jotenka nyt on sen luokan kulttuuria kolmen kilometrin päässä.Onhan meillä täällä Kassu Halosen taidetalokin Manamansalossa mutta sinne en ole vielä kertaakaan eksynyt,tänä kesänä on suunnitelmissa josko ihan ensimmäisen kerran käytäsiin saaripäivillä,sinne tulee aivan näitä ensiluokan artisteja esiintymään,niitä on taidettu pitää jo toistakymmentä vuotta ja samalla siellä on taidenäyttelyjä jopa Juhani Palmu muutama vuosi takaperin.

Tästähän taisi tulla tälläinen pläjäys tätä sepustusta mutta seuraavan kerran taidan päivittää blogiani sitten juhannuksen jälkeen .Jotenka toivottelen nyt iloista Jussia ja eläkäätten ihmisiksi..

lauantai 12. kesäkuuta 2010

Sataa sataa ropisee

ihan tosissaan,ei tee mieli ulos mennä kun vesi tulee tuulen kanssa ja on vieläpä kylymää vettä.

Tänään saatiin viimeiset kylvöt ja jyräykset tehtyä juuri ennen sateen alkua ja nyt sitten odotellaan jokunen viikko että päästään rehun tekoon ,saisi olla vähän poutaakin että pellot kuivaisi ja  kestäisi raskailla koneilla ajon..

Ensi viikolla alkaisi  muutaman päivän lomareissu Kuusamoon,ensin tietysti ovat lauantaina ne häät ja serkkutapaaminen ja sitten viimestään maanantaina Kuusamoa kohti isännän kanssa kahden ellei  saada yhtä tyttären tytärtä matkaseuraksi. Kamera ja käsityöt täytyy ottaa mukaan ja tietenkin lukemista,karhunkierrokselle minusta ei ole tuon jalkani kanssa mutta keilaamassa voisi käydä.Maisemia täytyy kuvata ja laittaa sitten tänne ihailtavaksi (minähän oon niin mahottoman hyvä maisemakuvaaja että ittiäki hirvittää)..




Nämä kuvat ovat vanahaa varasua viime kesältä kun olimme Äkäslompolossa viikon ja kiertelimme katselemassa mitä sitä siellä näkyisi.ylempi kuva on Pakasaivosta ja alempi otettu jostakin maisematien varrella.Koko viikko oli kylmä ja sateinen.Isäntä kehu lähtiessä että siellä on sääsketkin melekeen ku lypsyjakkaroita mutta yhtää itikkaa en nähnyt koko reissulla kun ilmat oli niin viileitä.Muutamana aamuna oli melkein nollassa ja minusta se oli ihan hyvä ku ei tullu hiki kierrellessä.
Tässä vain vähä mallia minun maisema kuvauksista ettei teitä pyörrytä sitte kun minä niitä uusia kuvia tänne laitan.
Ja eiku hyvää viikon loppua teille kaikillen.

keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Vasikoita


taisi olla Elene joka kaipasi vasikan kuvia,jotenka kävin kytiksellä tuolla tarhan aidan takana kameran kanssa,kuvista ei tullut oikein hyviä kun aidantakaa piti kuvata.En nimittäin uskaltanut mennä aitaukseen kun mies väkeä ei ole kotona ja emot saattaa olla arvaamattomia vasikoidensa päältä.Nytkin emot koittivat mennä eteen kun kutsuin vasikoita mutta kyllä niistä selvän saa.

Tuossa toisessa kuvassa tuo musta vasikka saattaa muistini mukaan olla se joka löytyi sieltä ojasta,terhakka vasikka siitä on kasvanut.Kunhan saadaan ne tuonne laitumen puolelle niin siitä täytyisi saada myös kuvia on se niin riemun täyteistä hyppimistä ja laukkaamista että oksat pois.

Kuvasin eilen illalla Remun alivuokralaisia,asuvat nimittäin Remun tarhassa kopin alla,näitä on ainakin kaksi.Ihmeteltiin että mitä Remu haukkuu häkissä ja tuijottaa maahan ja ajattelimme että onko käärme kulkeutunut pihaan ja lapion kanssa menin mutta sitten piti juosta kamera sisältä.Ei suostunut naamaansa näyttämään vaikka kuinka olisi odotellut.


Yritin muuten kameran kanssa pihalla jahdata pääskysiä mutta yhtään en saanut kameran etsimeen,täytyy yrittää aurinkoisempana päivänä.Linnun laulua kyllä oli joka lähtöön ja jos oikein osasin tulkita niin ainakin neljää eri säveltä viserretiin tuossa metsän reunassa.

maanantai 7. kesäkuuta 2010

Josko jo lämpiäisi


ja kasvillisuus ym.kukkaset ja pensaat pääsisivät kukoistamaan kukkaloistossaan.Meillä menee vielä tovi että pihlaja aukaisee kukkansa,lumipalloheisi tekee kukat vain alaoksille niihin mitkä olivat kovilla pakkasilla lumen alla vaikka muuten komea ja rehevän näköinen.Juhannusruusu saattaa kukkia oikeaan aikaan elikkä juhannuksena sillä niin on pienet nuput mutta ei lähellekkään niin paljon nuppuja kuin vuosi sitten.
Sitten minä löysin yhden kadoksissa olleen kultatyräkin sellaisesta paikasta missä sen ei olisi pitänyt olla mutta myyrät tärvelivät sen kokonaan toissa talvena ja se katosi,nyt sitten löysin sattumalta sen kukkimasta kulokosta jotenka täytynee siirtää takaisin kukkapenkkiin.
Pitäähän minun laittaa meidän porttivahdin Remun kuvakin kun on niin terhakkana,Remu on Belgianpaimenkoira Tervueere ja ikää taitaa olla ainakin 5 vuotta..Remu on semmoinen kovan onnen lapsi sillä sen tytär otti itselleen luovutus ikäisenä pentuna mutta täytyi vähän yli vuosikkaana tuoda meille evakkoon kun naapuri pesäpallomailan kanssa rupesi sitä jahtaamaan.Naapuri oli sitä mieltä että koira ei kuulu lapsiperheeseen.








Tässä on myös meidän Valtsu-poika joka säästyi kyyn puremalta  vaikka kissat olivat yhdessä reissussa,nyt se sitten parkku niin pihalla kuin sisälläkin kaveriaan.Kiertää pitkin pihaa ja huutaa saa nähdä kuinka kauan sitä kestää sillä tuntuu että saa laittaa korvatulpat on se niin korvia raastavaa se huuto.
Nyt tämä taas otti näitä kuvia mutta saa nähdä missä järjestyksessä ne on loppujen lopuksi..
Pakkasta ei meillä ollut mutta muuten kylmää ja tänä aamuna alle +5 astetta,mikä lie lämpö asteet olleet suo alueella hillan kukille.
Aurinkoista ja lämpöistä viikkoa toivotellen

perjantai 4. kesäkuuta 2010

Viileää jopa kylmää

on tänään ollut sillä lämmintä on keskellä päivää vain +5,5 astetta ja vettä satanut koko päivän.Jopa minä olen tarvinnut villatakkia mikä on ylen harvinaista näin kesällä..Eilen aloitti tämän kylmän jakson ukkosella,ei tosin noussut tässä päälle mutta jyrräsi ihan antaumuksella vettä saatiin jonkin verran ja muutaman kilometrin päässä rakeita oli tullut aivan kasapäin.
Tämä taas pottuilee minulle eikä anna kuvia liittää mukaan tai ne on väärin päin eikä anna oikaista niitä,ollaan sitten ilman kuvia..

Oiskohan se

näitä sudenmaito itiöpesäkkeitä Tarina saanut ikuistettua kameraansa.Tosin tuossa kyllä meinaavat väriksi punaista  lahottajasieni joka tapauksessa.

torstai 3. kesäkuuta 2010

Sain tunnustuksen

Neferin blogista kiitos vielä kerran.
Tätähän pitäis jatkaa mutta pitää oikein miettiä ja palaan tähän asiaan vielä uudelleen.