keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Kevät etenee

etanan vauhtia mutta kumminkin,meilläkin jo viime sunnuntaina näkyi tämän näköisiä silmuja.Kuva ei ole hyvä koska kuvaajassa on jotain vikaa eikä osaa käyttää kameraa,pitäis varmaan aloittaa opiskelu mitenkä kameraa käytetään sillä cuumin käyttö on täyttä hepreaa.
 Uskaltaiskohan tähän yrittää toista kuvaa ,näitä ei vielä ole näkynyt elävänä .Tämä täytyi tehdä lapsenlapselle siedätys hoitoa varten,mutta ei ollut mitään apua.Edelleenkään ei lähde mökille yöksi kun joutuu käymään puuceessä ja siellä on hämähäkkejä.
 




Ei tämä näytä vieläkään siltä kun haluaisin tämän näyttävän,mutta täytyy tyytyä siihen mitä tästä tulee.En ihmettele ollenkaan kun nuorimmaiseni kommentoi kun pyydän apua tämän aparaatin kanssa,että kyllä sinä olet meidän "tekniikan ihme lapsi"..Sitähän ei tiedä ollenkaan mitä minä saan tämän kanssa vielä aikaiseksi,sillä jos tässä on kaksi valokuvaa vielä julkaisun jälkeen niin minä olen jopa onnistunut jotain tekemään tämän aparaatin kanssa.

perjantai 23. huhtikuuta 2010

Kaikenlaista touhua


on piisannut vaikka liikkuminen ei olekkaan kovin vauhdikasta tällä hetkellä.
  Tuo kuva on otettu meidän Emolehmistä  talvella ja tässä on vain osa.Siinä on meidän Yksikkö sonni-poika haareminsa kanssa,sitä haaremia on tosin runsaamman laisesti sillä nyt jo on tälle keväälle syntynyt 20 vasikkaa.Tänä aamuna oli erikoinen tapaus kun mentiin aamulla kuuden aikana katsomaan onko uusia vasikoita tulossa ja oltiin jo pois lähdössä siinä uskossa ettei uusia ole syntynyt, niin yksi emo näytti levottomalta ja kun paneuduttiin sen huoleen niin huomasimme että kauempaa ojassa alkoi joku liikkumaan , tarkempi tarkastelu osoitti olihan siellä uusi vasikka ja kylmissään.Ei auttanut kuin hakea vasikka sylissä pois ja emon kanssa poikima karsinaan ja lämpölampun alle.Suurin huoli oli se ettei vasikka selviä mutta kun sai emolta lämmintä maitoa niin piristyi kummasti.Vielä pitäisi ainakin 13 vasikkaa syntyä kuukauden sisällä.
 Vaikka olemme miehen kanssa eläkkeellä tuosta hommasta niin olemme nyt poikima aikana olleet toisina silminä valvomassa poikimisia,nuori isäntä valvoo yöt ja me vanhemmat sitten päivisin apuna ja aamun ensimmäinen tarkastus on tehty me että nuorempi sais jonkun tunnin nukkua.Kahdessa kuukaudessa poikimiset on ohi jos hyvin sattuu.

torstai 22. huhtikuuta 2010

Kevät on tainnut

pysähtyä miettimään onko tosissan aika jatkaa vai hidastaa tuloaan sillä meillä ainakin on ollut tänään tosi kylmä tuuli ja aurinkokaan ei ole aivan varma paistaako vai olisi pilvessä.Ilma on tosin vielä plus asteilla mutta silti on kylmää.
Joku tänään povasi että ainakin Kainuun alueella sataa lunta vielä toukokuun 4:päivän tienoilla jopa puolimetriä toisin paikoin.Meille ei ole pitkämatka kainuusta,niin kyllä sitä lunta sitten meilläkin sataa muutamia kymmeniä senttejä.Ei auta vielä villavaatteita viedä kovin kauas jos niitä hyvinkin tarvitaan.

Puikot ovat minulla heiluneet koko ajan jotenka sukista ja lapasista ei ole sen takia pulaa vaikka kuinka kylmää tulisi ja jos niitä ei tarvita jääkööt odottamaan syksyä ja jopa lahja pakettiin jouluna.. Äitini opetti meitä lapsina että lapaset ja sukat täytyy olla valmiina ennen kuin kylmä syksy tulee,jos sitten vasta aloittaa neulomisen kun niitä tarvittaisiin ollan jo pahasti myöhässä,sempä takia minä yleensä aloitan heinäkuulla viimeistään talvea varten valmistautumisen.Anoppini ei aikoinaan ymmärtänyt minun sukan kutomis vimmaani heinänteko aikana,mutta kyllä sitten kelpasi ottaa appiukollekin valmiit sukat kun olivat jo valmiina.
    Ei tästä pitänyt näin kylmän kalsea juttu tulla kevään ja kesän odotuksessa mutta sanotaanhan" ettei totuus unohtuisi."jotenka hyvää ja lämpöistä illan jatkoa.

maanantai 19. huhtikuuta 2010

Minäkin sain tälläisen


perhos orgidean ,kolme komeaa kukka vartta.Olisin mielelläni laittanut amppeliin mutta kukkavarret eivät taipuneet alaspäin,väkisellä niitä ei uskalla taivuttaa sillä se ei taida tykätä siitä ja saattaa tulla entinen orgidea.

Aurinko on tänään paistanut melkein koko päivän,aamulla oli maa valkoinen mutta on nyt sulanut pois ja koko ajan tulee lunta hiljalleen mutta lämpö asteita on +4 ja kylmä tuuli.

Olisin laittanut kaksi kuvaa mutta en tiedä miksi tämä puottaa toisen kuvan aina pois,enkä ole vielä löytänyt sellaisia asetuksia jotta tämä onnistuisi.Ainakaan ei kärsi välillä käydä esikatselussa .Alkaa tuntua että lopettaako koko homman heti alkuunsa.



lauantai 17. huhtikuuta 2010

Tästä se alkoi


kun oli muutama kerä Fanny Color lankaa ja piti saada jonkinlainen päähine talveksi mutta ei kuitenkaan pipoa.Tein samanlaisia kaksi kappaletta tilaustyönä.                                                      Nyt sitten ovat huopasesta tehdyt hatut hallinneet elämääni koko ajan tulee eri värisenä viimeisimpänä kirkkaan punainen huovutusta vailla ja langat valmiina metsänvihreään.Jotenkin mielen kiintoisampaa kuin jatkuva sukkien ja lapasten neulominen.


torstai 15. huhtikuuta 2010

Laulettasko että

kotkan poikii iliman siipii.                                                                                                                  Kävimme isännän kanssa Oulussa ja menimme yhteen baariin kahville pois lähtiessä.Pihalla oli hieman vettä ja kengän pohjat märkänä minä astuin metalliselle kynnykselle ja hupsista keikkaa olin lattialla jalkani päällä.En ole varma menikö pari varvasta sioiltaan mutta jalka pöytä on mustana ja kävely hieman kivuliasta.Onneksi oli kotona kainalosauvat jotenka niiden avulla pääsen hieman liikkumaan.Huomenna kai täytyy lähteä lääkäriin ja kun on kysymyksessä vielä sama jalka joka on leikkaus jonossa kun nilkka ei ole ihan oikeassa kohdassa.

Viime keväänä jouduin olemaan neljä kuukautta kainalo sauvojen varassa kun saman jalan keskelle jalkapohjaa kasvoi syylä ja sitä yritettiin polttaa ja jäädyttää mutta niistä ei ollut mitään hyötyä jotenka sitten lääkäri lopulta kaivoi jalka pohjasta syylän joka oli kaksi senttiä halkasialtaa.Sen jälkeen ei ole kasvanut uutta.Tämä alkaa olla niin humoristista että siivet sais olla kaiken varalta.

tiistai 13. huhtikuuta 2010

Lopultakin aurinkoista


ja lämpötila+7 asteessa jo puolelta päivin.Hangetkin ovat madaltuneet aivan kiitettävästi.Tänään luin lehdestä että Kainuussa on terminen kevät kaksi viikkoa edellä ajastaan,siis odottettavissa pitkä ja ehkä kylmäkin kevät näillä korkeuksilla.En vain ole oppinut näiden kuuden kymmenen vuoden aikana sitä kuulutaanko me sään ja ilmojen mukaan oulunläänin itä-vai länsi osaan.Jotenka väliäkö sillä pää asia että ilimoja piisaa.

Minulla se ei edelleenkään pelitä tämä blogi jos onnistun tänne kuvan saamaan niin sitä ei saa sioitettua oikein,jos kirjoitan ensin ja otan kuvan sitten niin kuva pläjähtää ensimmäiseksi ja siinä pysyy ja jos otan kuvan ensin niin eipä tahdo teksti onnistua niinkuin pitäisi.

Yritän kuitenkin kuvan laittaa ja kuva pläjähti mihin halusi mutta olkoon siinä missä haluaa.

Kuva on otettu helmistä tehdyistä ruusuista ja näitä tuli tehtyä jokunen kesä sitten olikohan nekesä olympialaiset.

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Oli ottaa ohraleipä

kun ei ole pyöräillyt ainakaan vuoteen ja sitten hyppää pyörän päälle ja lähtee polkemaan vielä jonkin verran pehmeää maantietä niin väsy meinas yllättää ja ainaskin hiki tuli.En pitkää lenkkiä tehnyt kun vasen polvi ei olleskaan tykännyt.Kyllä taidan tyytyä vielä kävely sauvojen ulkoiluttamiseen.

Eikö siinä lenkkeilyssäkin ole tarkoituksena että pulssi nousee ja vesi virtaa pitkin selekää,sen pitäs sulattaa kuulemas nuita sisäisiä ihroja.Vai olenko ymmärtänyt oikein.

perjantai 9. huhtikuuta 2010

Tunnustusta ja sympatiaa

Sain Tarinantuvasta tunnustuksen ja minun pitäisi jatkaa


en kuitenkaan tiedä juuri ketään jotenka annan tunnustuksen ainakin kahdelle   

mintunnurkalle ja saganiltasatu blogeille.

keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Harmaata ja tihkusadetta

on ollut koko pääsiäisen ajan ja samanlaisena jatkuu,aurinko on johonkin eksynyt kun ei näy näillä korkeuksilla.Ulkoilu ei ollenkaan hotsittaisi mutta pakkohan se on,sillä ei puikot kädessä jaksa koko aikaa sisällä olla.Lunta on vielä niin paljon ettei voi tieltä poiketa kun uppoaa hankeen ja metsässä kävely olisi paljon mukavampaa ja antoisampaa kuin suoralla soratiellä kävely.

Vielä ei ole ominta touhua tämä blogiin kirjoittelu, välillä on tekstikin hukassa  ja sitten kun se taas löytyy niin tulee sellainen tunne ettei tuota voikaan julkaista ja se täytyy poistaa ja aloittaa uudelleen. Kun oppisi toimimaan tämän kanssa ja liittämään kuvia mutta ne täytyy opetella aivan ajan kanssa.

Tänään vein viimeisen tekemäni hatun tilaajalleen ja tyytyväinen oli aikaan saannokseeni taidan nyt pitää huopahattujen teossa taukoa ja ruveta suunnittelemaan mistä materiaalista saisi näyttävän kesä hatun.Siinä se taitaa jokunen aika vierähtää kun alkaa malli kappaletta rustaamaan.

Jätän tämän kirjoittelun taas tältä illalta ja toivottelen hyvää illan jatkoa ja hyvää yötä.

lauantai 3. huhtikuuta 2010

Nyt se on aloitettu

Pitkään olen tämän aloitusta miettinyt mutta nyt se tehty,en tiedä tuleeko tästä mitään tolkkua mutta opetellaan.Yritän myöhemmin laitta tänne kuvia ynnä muuta.

Olen hassahtanut kaikenlaiseen käsillä tekemiseen ja kokoikäni neulonut,virkannut,kutonut kangaspuilla ja viimeisimpänä harrastanut posliinin maalausta vuodesta 2002.

Tosin viimeisin villitykseni on hatut eri värisistä huopaset langoista, juuri tälläkin hetkellä on yksi työn alla.

Tänään meillä on satanut vettä koko päivän ja lämmintä +5 astetta kevät on hyvässä vauhdissa pelkona takatalvi ja vielä koviakin pakkasia,oikea kevät on vielä kaukana näillä korkeuksilla.

Opettelua tämä on mutta seuraavalla kerralla lisää.